Käräjäoikeus on tuominnut 46-vuotiaan naisen törkeästä kavalluksesta ja maksuvälinepetoksesta. Oikeus mittasi rangaistukseksi 11 kuukautta vankeutta ehdollisena.
Kavallussyytteen mukaan nainen oli marraskuun 2015 ja joulukuun 2016 välisenä aikana käyttänyt 35 745 euroa rikoksentekoaikana 1–2-vuotiaan tyttärensä varoja. Rahat olivat peräisin lapsen vuonna 2015 kuolleen isän ryhmähenkivakuutuksesta. Äidillä oli käyttöoikeus tyttären pankkitiliin.
Aluesyyttäjän mukaan kavalluksen kohteena oli suuri määrä varoja, nainen on käyttänyt hyväkseen erityisen vastuullista asemaansa lapsen ainoana huoltajana ja aiheuttanut tälle olot huomioon ottaen tuntuvaa vahinkoa.
Nainen kiisti syytteen. Hän oli käyttänyt rahat, muttei tahallisesti anastanut niitä. Hänen mukaansa kaikki varat olivat menneet joko suoraan tyttären kustannuksiin tai perheen elinkustannusten kautta lapsen hyväksi.
Nainen ei saapunut käräjäoikeuden istuntoon eikä halunnut tulla kuulluksi oikeudessa.
Oikeudessa esitettyjen tositteiden mukaan ensimmäinen henkivakuutuksen maksuerä lähes 24 000 euroa tuli tyttären tilille marraskuussa 2015. Äiti oli jo samana päivänä siirtänyt omalle tililleen 10 000 euroa ja lähimmän kuukauden sisään vielä 4 700 euroa lisää. Lisäksi hän oli maksanut kolmen kuukauden aikana tililtä laskuja muun muassa DNA:lle, Anttilalle ja Ikealle.
Toinen vakuutuskorvaus, vajaat 12 000 euroa, tuli tyttären tilille helmikuussa 2016. Äiti maksoi keväällä tililtä 600–700 euron verkkomaksuja muun muassa Tallink Siljalle ja Stockmannille. Huhtikuun ja marraskuun välisenä aikana hän siirsi tyttären tililtä varoja omalle tililleen yli 12 000 euroa.
Tilisiirtojen määrä oli vuoden aikana keskimäärin 2 700 euroa kuukaudessa. Ottaen huomioon naisen saaman lapsilisän sekä perhe-eläkkeet, on oikeuden mukaan selvää, ettei 1–2-vuotiaan lapsen tarpeisiin ole voinut kulua tuollaisia summia.
Käräjäoikeus asettui esitetyn näytön perusteella syyttäjän kannalle ja katsoi, että nainen on syyllistynyt törkeään kavallukseen.
Nainen sai tuomion myös myöntämästään maksuvälinepetoksesta. Hän oli hankkinut verkkokauppa.comista kaksi iPhone-puhelinta äitinsä pankkitunnuksia oikeudetta käyttäen. Nainen oli maksanut 1 666,65 euron arvoisesta tilauksesta noin puolet, mutta loppu oli jäänyt rahoitusyhtiön vahingoksi.
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus määräsi 46-vuotiaan korvaamaan tyttärelleen käyttämänsä summan 35 745 euroa korkoineen ja rahoitusyhtiölle puhelimista 929 euroa korkoineen. Lisäksi loviisalaisen naisen maksettavaksi tuli 608 euroa oikeudenkäyntikuluja ja 80 euron rikosuhrimaksu.
Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.