Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

200–300 euroa/kk maksavat asunnot eivät enää kelpaa pääkaupunkiseudulla – miniyksiöissäkin puskee pintaan uusi tyytymättömyydestä kertova tieto

Hoas: Edulliset soluasunnot eivät enää kelpaa opiskelijoille, ja alle 20-neliöisissä miniyksiöissäkin asumisviihtyvyys koetaan enää reilun kuutosen arvoiseksi. Yksiövoittoisia kohteita on rakennettu muun muassa Espoon Tapiolaan.

Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö (Hoas) ei rakenna uusiin kohteisiinsa enää soluasuntoja, ja vanhempien talojen saneerauksissa soluasunnot muutetaan usein yksiöiksi tai perheasunnoiksi.

Taustalla on se, että Hoas toivoo asumisaikojen pitenevän. Tällä hetkellä asukas viihtyy opiskelijakodissaan keskimäärin 1,2 vuotta.

Hoasin tekemän asukaskyselyn mukaan asumisviihtyvyys laskee alle 20-neliöisissä asunnoissa varsin nopeasti. Alussa arvosana on 7,6 mutta puolen vuoden jälkeen enää 6,5.

– Tänä päivänä opiskelijoiden toiveet ovat erilaisia kuin 1970-luvulla, toteaa Hoasin toimitusjohtaja Matti Tarhio.

Myös tonttien saaminen opiskelija-asuntotuotantoon oli menneinä vuosikymmeninä haastavaa, mutta viime vuosina niitä on Tarhion mukaan onnituttu saamaan loistavilta paikoilta.

– Jos vertaa Monopoli-peliin, niin Hoas on onnistunut hankkimaan tontteja juna- ja metroasemien läheisyydestä.

Yksiövoittoisia kohteita on rakennettu muun muassa Espoon Tapiolan ja Tikkurilan keskustoihin.

Keski-Pasilaan Triplan läheisyyteen on suunnitteilla yksi kaikkien aikojen suurimmista opiskelija-asuntokohteista, 356 asuntoa.

Hoasin Huipussa on 14-, 15- ja 17-kerroksiset tornitalot ja kolme matalampaa taloa. Huippuun sijoittuu myös Hoasin uusi pääkonttori.

Rakentamisen alkua on hidastanut se, ettei näin suurelle hankkeelle ole löytynyt urakoitsijaa. Hoas tiedotti joulukuun alkupuolella, että kokonaisuus tullaan pilkkomaan pienempiin osiin. Tarhio arvelee, että rakentaminen alkaa 2022 tai 2023.

Huipussa suurin osa asunnoista on 22–24 neliön yksiöitä. Yhteisöllisyyttä asumiseen tuodaan yleisillä tiloilla, jotka ovat sekä asukkaiden että osin myös ulkopuolisten käytössä. Aikaa voi viettää esimerkiksi yhteisessä lukusalissa tai kuntosalissa. Monitoimitila mahdollistaa bänditreenit tai leffaillan.

Kattopihoilla voi harrastaa pienviljelyä tai treenata ulkokuntoilutilassa. Ravintolalle ja kioskille tehdään varaukset.

Vaikka solujen kysyntä on laskenut ja niitä on ollut myös tyhjillään, ne ovat kuitenkin huokeampia kuin yksiöt.

Esimerkiksi Ruskeasuolla 11 neliön Hoasin soluhuone maksaa 300 euroa kuukaudessa.

– Yksiöiden hintataso on sijainnista ja kohteesta riippuen noin 500–600 euroa kuussa, solujen 200–300 euroa, Tarhio toteaa.

Hoasin yksiöiden keskikoko on 25–30 neliötä ja vapaisiin markkinoihin verrattuna ne ovat noin 35 prosenttia halvempia.

– Hakijoista 75 prosenttia hakee yksiöitä. Kiireellisissä asuntotarpeissa pystymme aina tarjoamaan soluasuntoa, Tarhio jatkaa.

– Jatkossakin tarjolla on soluasuntoja, mutta niiden määrän pyrimme suhteuttamaan kysyntään.