Koronanäytteenottoon saa ajan vasta joulupäiväksi – Espoo suosittelee kotitestejä ja varovaisuutta juhlintaan – "Omikron on ennennäkemättömän tartuttava"

Espoo aloitti koronan riskiryhmään kuuluvien yli viisivuotiaiden lasten rokottamisen Ison Omenan neuvolassa keskiviikkona.

Samana päivänä valtioneuvosto päätti, että rokotuksia aletaan tarjota kaikille yli 5-vuotiaille lapsille.

– Myös muille kuin riskiryhmiin kuuluville lapsille on jo tarjolla rokotusaikoja, kertoo Espoon terveyspalvelujen johtaja Markus Paananen.

Lasten rokotuksista ei kuitenkaan ole vielä epidemiaa hillitsemään. Moni miettii, uskaltaako rokottamattoman lapsen kanssa tavata iäkkäitä sukulaisia jouluna.

Paanasen mukaan joulunvietossa tulisi noudattaa erityistä varovaisuutta.

– Kyllä joulua voi silti viettää. Riskiryhmäläiset ja ikäihmiset ovat aika hyvässä suojassa kolmansien rokotteiden ansiosta, Paananen sanoo.

– Mitä paremmin saamme immuniteettia väestöön, sitä enemmän saamme vähennettyä viruksen kiertoa. Epidemian hillitsemisen kannalta rokote on hyödyllinen myös lapsille, vaikka lapsilla onkin pieni riski sairastua vakavaan tautimuotoon.

Paanasen mukaan valtaosa espoolaisista yli 60-vuotiaista ja riskiryhmään kuuluvista on jo saanut kolmannen koronarokotteen. Osalta kolmas rokote kuitenkin vielä uupuu. Arvion mukaan yli 60-vuotiaat ja riskiryhmiin kuuluvat espoolaiset saadaan rokotettua ensi viikon aikana.

– Toki ihan kaikki eivät kolmatta rokotetta hae ja osalla rokoteaika saattaa olla varattuna vasta tammikuulle.

Espoo on kaksinkertaistanut rokotustahtinsa vajaassa viikossa. Vielä viime viikon lopulla kolmansia annoksia annettiin noin tuhat päivässä. Eilen rokotuksia annettiin jo reilut 2 600.

Tällä viikolla kolmannen koronapiikin sai noin 10 000 espoolaista. Ensi viikolla rokotus on määrä antaa 18 000 espoolaiselle.

Kuluvalla viikolla ajanvaraus kolmansiin rokotuksiin avattiin 50–59 -vuotiaille, ja 28. joulukuuta ajanvaraus avataan 40–49 -vuotiaille.

Paananen kertoo, että rokotustahtia pystytään nostamaan, koska rokotuksiin on saatu lisää henkilökuntaa. Mukaan on saatu myös "ilahduttava määrä" vapaaehtoisia. Lisäksi työterveyshuolto alkaa pian rokottaa työikäisiä.

– Me pidämme ikäporrastuksesta kiinni, mutta työterveyshuollolla on lupa rokottaa hyväksi katsomassaan järjestyksessä, Paananen kertoo.

Espoo on siirtänyt esimerkiksi koronatodistusten tulostuspisteiden henkilökuntaa rokotustoimintaan. Tämän vuoksi tulostuspisteet ovat kiinni ainakin seuraavat kaksi viikkoa.

Espoon tartunnanjäljitys on ruuhkautunut. Myös koronanäytteenotossa on ruuhkaa.

– Seuraavat varattavissa olevat näytteenottoajat ovat joulupäivänä, Paananen kertoo.

– Tiedon testituloksesta saa keskimäärin 16 tunnissa.

Paananen kannustaa oireisia tekemään kotitestin, mikäli terveydenhuollon testiin on jonoa.

– Jos siitä saa positiivisen tuloksen, kannattaa hakeutua viralliseen koronatestiin, eristäytyä ja jäädä kotiin. Joulun pyhinä voi tarvittaessa olla yhteydessä terveysneuvontaan numerossa 116 117, Paananen sanoo.

Koronaviruksen ilmaantuvuusluku on Espoossa 751. Ilmaantuvuusluku kertoo uusien tartuntojen määrän kahden viikon aikana 100 000 asukasta kohti.

Espoon sairaalassa oli aatonaattona 12 ja Husin sairaaloissa kahdeksan espoolaista koronapotilasta.

– Omikron on ennennäkemättömän tartuttava. Nyt kannattaa vähentää lähikontakteja, koska se antaa aikaa rokotusten edistämiselle, jota hartiavoimin kyllä tehdään, Paananen sanoo.

– Varovaisuus on paikallaan myös uudenvuoden juhlinnassa. Isoja kokoontumisia tulisi välttää.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut