Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Virkamieslähteet: Lapsia sijoitettu turvaan aikuisten kostoilta Espoossa ja Helsingissä – ilmiössä mukana isoveljiä, isiä tai muuta lähipiiriä

Alaikäisiä lapsia on sijoitettu turvaan väkivaltaiselta koston kierteeltä Helsingissä ja Espoossa. Lasten lisääntyneen levottomuuden rinnalle on tullut ilmiö, jossa suun soittaminen kadulla voi kärjistyä väkivallaksi, jota kostetaan eri porukoiden kesken. Espoon lastensuojelun kahden virkamiehen mukaan kostoissa saattaa olla mukana myös vastapuolen isoveljet, isät tai muut vanhemmat henkilöt lähipiiristä.

Espoossa lastensuojelu on arvioinut, että joissain tapauksissa näiden lasten on vaarallista liikkua julkisella paikalla, koska heihin kohdistuu uhkaa aikuisten kostotoimista.

Tällaisia lapsia on jouduttu lastensuojelussa sijoittamaan kotikaupungin ulkopuolelle heidän oman turvallisuutensa vuoksi.

Helsingin lastensuojelun johtaja Saila Nummikosken mukaan Helsingissä kyse on ”hyvin pientä lapsiryhmää koskevasta asiasta”.

– Tunnistamme tämänkaltaisia tilanteita, joissa lapsia ja nuoria on uhkailtu. Uhkailijat voivat olla samanikäisiä tai vanhempia nuoria tai aikuisia, Nummikoski vastaa sähköpostitse.

Onko tapaukset yksittäisiä vai koskee asia kymmeniä tai esimerkiksi satoja lapsia?

– Emme tilastoi erikseen tällaisia asioita, joten emme pysty antamaan tarkempaa arviota määristä. Tällaisia tilanteita ei ole satoja.

Vaikka Espoon sosiaalityöntekijät ovat kertoneet kostonkierteestä johtuvista sijoituksista, Espoon lapsiperheiden erityispalvelujen päällikkö Kati Villgren ei vahvista ilmiötä.

 – En tunnista ilmiötä, että julkisella paikalla olisi vaarallista liikkua tai ketään sijoitettu turvaan juuri sen vuoksi. Nuorten väkivaltainen käyttäytyminen ei ole ilmiönä ihan uusi, vaan on näkynyt esimerkiksi lastensuojelussa pidempään ajoittain enemmän ja ajoittain vähemmän. Ilmiöt ovat usein hyvin monisyisiä, Villgren kertoo sähköpostivastauksessa.

– Lastensuojelulla on keinoja puuttua avohuollollisin keinoin ja tarpeen vaatiessa sijoittamalla nuori kodin ulkopuolelle. Tilanteesta riippuen sijoitus on tarvittaessa Espoon ulkopuolelle, mikäli se arvioidaan olevan lapsen edun mukaista.

Millaisen väkivallan uhan vuoksi Helsingissä tavallisimmin lapsia sijoitetaan kodin ulkopuolelle?

–  Lapsiin kohdistunut väkivalta on ollut tänä vuonna kiireellisten sijoitusten yhtenä syytekijänä noin kymmenessä prosentissa tapauksissa. Yleisin on vanhempien lapseen kohdistama väkivalta. Muut tilanteet ovat harvinaisempia, kyse voi olla esimerkiksi lapsen sisarusten tai muun lähiverkoston lapseen kohdistamasta väkivallasta, Saila Nummikoski kertoo.

Helsingin poliisilla on tutkijoita, jotka selvittävät alle 15-vuotiaiden lasten rikoksia. Poliisille tulee viikoittain useampia ilmoituksia tapauksista, joissa alle 15-vuotiaat ovat käyttäneet väkivaltaa tai heillä on ollut hallussaan teräaseita.

– Joulukuun toisen viikon aikana meille on tullut selviteltäväksi 16 ilmoitusta alle 15-vuotiaiden tekemäksi epäillyistä rikollisista teoista. Näistä 11 ilmoituksessa on kyse väkivallan käytöstä, sillä uhkaamisesta tai teräaseen hallussapidosta. Meillä on havaintoja siitä, että alle 15-vuotiaiden lasten osalta levottomuutta on jonkin verran ollut havaittavissa esimerkiksi joissain kouluissa, sanoo Helsingin poliisilaitoksen väkivaltarikostoiminnon johtaja, rikostarkastaja Jari Koski.

Koski sanoo, että kouluista on tullut viestiä järjestetyistä tappeluista.

– Niihin on osallistunut myös oppilaiden vanhempia sisaruksia. Ovatko he 18-, 15- vai 14-vuotiaita, sitä en tiedä. Tällä hetkellä poliisilla ei ole tutkinnassa tällaisia tapauksia. Usein sovitut tai järjestetyt tappelut eivät tule poliisin tietoon, jos ne tapahtuvat syrjässä eikä esimerkiksi ulkopuolinen näe tilannetta ja ilmoita asiasta poliisille.

Koski ei tunnista Espoon sosiaalityöntekijöiden kuvaamia tilanteita sijoituksista kotikaupungin ulkopuolelle.

– Helsingin poliisilaitoksella ei ole havaintoja siitä, että lapsiin kohdistuisi uhkaa aikuisten kostotoimista ja että lastensuojelu olisi joutunut sijoittamaan heitä turvaan toiselle paikkakunnalle.

Kuinka hyvin yhteistyö sujuu lastensuojelun ja poliisin välillä?

– Helsingin lastensuojelun yhteistyö ja tiedonvaihto Helsingin poliisin kanssa sujuu erittäin hyvin rikoksilla oireilevien nuorten asioissa. Teemme tiivistä yhteistyötä lasten ja perheiden tukemisessa, rikoskierteen katkaisemisessa ja jengiytymisen ehkäisyssä. Lastensuojelu on keskittänyt ja vahvistanut nuorten rikoksentekijöiden palveluita kuluvana vuonna ja tämä on parantanut kykyämme vastata näiden nuorten tarpeisiin, Saila Nummikoski sanoo.

Helsingin poliisin mukaan yhteistyö on ”mutkatonta”.

– Tieto kulkee molempiin suuntiin, Koski sanoo.