Tänäkin vuonna Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY) kerää noin 55 000 joulukuusta hyödynnettäväksi. Suurin osa kuusista viedään Ämmässuon ekoteollisuuskeskukseen haketettavaksi, jolloin ne voidaan hyödyntää tukiaineena biojätteen kompostoinnissa.
HSY kerää joulukuuset tammi–helmikuun aikana asuinkiinteistöistä, kouluista ja päiväkodeista pääkaupunkiseudulla ja Kirkkonummella. Kuusien keräyksestä ei peritä erillistä maksua.
Joulukuusi tulee jättää näkyville ulkosalle kiinteistön jätetilan tai -astioiden lähelle, mutta ei jätetilaan sitä tukkimaan. Muutenkaan sitä ei pitäisi jättää paikkaan, jossa se tukkii kulkuväyliä ja hankaloita liikkumista.
– Keräämme vuosittain noin 55 000 joulukuusta hyödynnettäväksi. Suurin osa kuusista kerätään biojäteastioiden tyhjennysten yhteydessä, kertoo tiedotteessa HSY:n käyttöpäällikkö Juho Nuutinen.
Yksittäisen aidon kuusen voi myös viedä maksutta myös HSY:n Sortti-asemille tammikuun ajan.
Joulukuuset viedään Espoon Ämmässuolle haketettavaksi.
– Kuusista saadaan noin sata tonnia haketta, joka voidaan käyttää tukiaineena biojätteen kompostoinnissa HSY:n biojätteen käsittelylaitoksessa. Kuusesta tulee poistaa kaikki koristeet ennen pois kantamista, muistuttaa HSY:n toimintovastaava Christoph Gareis.
Tiedotteessa kerrotaan, että jos kiinteistössä ei vielä ole erillistä biojätteen keräysastiaa, kuuset kerätään sekajäteastioiden tyhjennyksen yhteydessä. Ne päätyvät jätevoimalaan, jossa niistä tuotetaan kaukolämpöä ja sähköä.
Tekokuusen kanssa tulee toimia toisella tavalla.
Rikkinäinen tai uusiokäyttöön kelpaamaton muovista ja metallista valmistettu tekokuusi lajitellaan sekajätteeksi. Jos tekokuusi on iso, siitä helposti irrotettavat metalliosat voi lajitella kiinteistön metallinkeräysastiaan.
Jos tekokuusi ei mahdu kiinteistön sekajäteastiaan, sen voi viedä HSY:n Sortti-asemalle. Sortti-asemalla tekokuusesta veloitetaan kuitenkin sekajätehinnaston mukaisesti.