Koronatartuntojen tilastoon on tänään lisätty noin 6 000 tapausta 23. ja 27 joulukuuta väliseltä ajalta, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoo.
Tapaukset olivat jääneet rekisteröimättä tiedonsiirto-ongelman vuoksi. Raportointiongelma keskittyi yhteen suureen laboratorioon, jonka toteamista tapauksista oli THL:n mukaan jäänyt raportoimatta merkittävä osa. Kyseinen laboratorio vastaa pääosin Helsingin ja Uudenmaan, mutta myös joidenkin muiden sairaanhoitopiirien lähettämien koronanäytteiden analyyseista.
Tiedonsiirto-ongelman takia tartuntoja jäi rekisteröimättä eniten 27. joulukuuta, yli 2 800.
Kaikkiaan tartuntatautirekisteriin lisättiin tänään yli 9 600 tapausta. Niistä yli 3 200 näytettä on otettu toissapäivänä ja eilen 461.