Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Anu-Maarit Koski palasi maailmalta töihin Espooseen – nyt 20 maata kiertänyt huippumalli kertoo, millaista on työskennellä kansainvälisillä catwalkeilla ja mitä hän aikoo tehdä seuraavaksi

Kun seitsemänvuotias Anu-Maarit Koski sai ensimmäiset silmälasinsa, hän inhosi metallisankaisiaan ”superpaljon”.

Nyt Koski toimii Synsamin liikevastaavana Sellon myymälässä, ja haluaa auttaa suomalaisia korostamaan tyyliään silmälaseilla.

Väliin on mahtunut uskomaton ura. Ujo tervajokelainen bongattiin lukioikäisenä IRC-galleriasta kansainväliselle mallinuralle. Kaikki lähti siitä, kun mallitoimiston listoilla ollut tyttö näki Kosken jakaman valokuvan. Pian Brand Model Managementistä otettiin yhteyttä, ja pyydettiin piipahtamaan Helsingissä.

– En ollut ajatellut mallin uraa. Huippumalli haussa ohjelmaa toki katsoin.

Koski aloitti mallitoimiston listoilla 2008, ja seuraavana vuonna aukeni kansainvälinen mallinura. Koski kiersi muotonäytöksissä ympäri maailman ja häntä kuvattiin muun muassa Voguen, Ellen ja Harpers Bazaarin sivuille.

Reilun kymmenen vuoden aikana Koski asui kahdessakymmenessä maassa.

Ala opetti myös tietynlaista kovuutta.

Tutuiksi tulivat muun muassa Pariisin, New Yorkin, Lontoon ja Milanon mallipiirit, ja silloin tällöin työt veivät parin kolmen kuukauden reissuille Aasian muotikaupunkeihin.

Kilpailu oli kovaa. Esimerkiksi Milanossa samaa sopparia tavoitteli 300 tyttöä.

– Olin kouluaikoina superujo. Nyt oli pakko uskaltaa puhua, koska pelkkä ulkonäkö ei riitä. Ala opetti paljon erilaisten ihmisten kanssa toimimisesta. Ala opetti myös tietynlaista kovuutta, Koski sanoo.

Kun Koski aloitteli mallintöitä maailmalla 18–19 -vuotiaana, hän ajatteli olevansa jo melko vanha. Moni oli aloittanut mallintyöt jo 14-vuotiaana.

Vuonna 2018 Koski muutti Helsinkiin ja hyppäsi optiselle alalle, jossa linkittyvät hänelle tärkeät muoti ja terveys. 2019 hän aloitti tradenomiopinnot Haaga-Helian englanninkielisellä linjalla.

– Mallimaailma muuttui, kun sosiaalinen media tuli. Kysyttiin, montako seuraajaa sulla on. Vuosia kerätyt mallikansiot menettivät merkitystään. Lisäksi lähestyin tuolloin kolmenkympin ikää.

Mallintyöt eivät ole kuitenkaan loppuneet. Koski on ollut vuodesta 2015 lähtien Paparazzi Model Managementin listoilla ja hänellä on toimistot myös Pariisissa, Itävallassa ja Saksassa.

– Ala on raadollinen, mutta muuttunut kehopositiivisemmaksi. Olen itse aina syönyt, mutta minulla on ystäviä, joilla on ollut bulimiaa ja anoreksiaa ja olen hoitanut heitä.

– Saksa on markkinana sellainen, että siellä töitä voi tehdä vanhempanakin. Myös Suomessa käytetään 50–60 -vuotiaitakin malleja.

Mallimaailma herätti rakkauden pukeutumiseen. Näytöksissä näki, mitä kauppoihin on tulossa.

– Vähän aikaa sitten ostin paljon uutta. Nyt yritän ostaa second handia. Lontoossa on todella ihania second hand ja vintageliikkeitä. Siellä osataan miksata eri tyylejä vähän villimmin. Pariisissa on puolestaan naisellisempaa. Pariisiin ja Lontooseen tekisi kyllä mieli. Kaupunkeihin jäi paljon ystäviä.

Tulevaisuudessa Koski aikoo hakea vielä maisterinpaperit Aalto-yliopistosta.

– Myynnin kehittäminen kiinnostaa. Haluan olla optisella alalla. Tuntuu, että tässä on rajattomasti mahdollisuuksia.

– Toisaalta maailmassa on myös ihania muotimerkkejä. Voisiko sitä olla joskus töissä sellaisessakin?