Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

”Tarjolla paljon muutakin kuin lääketieteellinen ja oikeustieteellinen” – Neljä asiantuntijaa kertoo vinkkinsä kevään hakuihin

Koulutus: Neljä asiantuntijaa kertoo vinkkinsä kevään hakuihin. Sote- ja tekniikan ala työllistävät nyt hyvin.

”Jatko-opintoja miettiessä kannattaa olla avoin mielin. Tarjolla on paljon muutakin kuin kovien hakupainealojen, kuten lääketieteellisen, oikeustieteellisen ja psykologian, opintoja.

On paljon aloja, joiden mahdollisuuksista lukioissa ei välttämättä tiedetä. Esimerkiksi bio- ja ympäristötiede, ruokateknologia, maa- ja metsätaloustiede ja ilmastonmuutokseen liittyvät opinnot ovat tulevaisuuden aloja.

Useille aloille, kuten luonnontieteellisille aloille, on avattu viime vuosina sisääntuloväyliä avoimen yliopiston kautta.

Helsingin yliopistossakin on paljon aloja, jonne pääsee todistusvalinnassa esimerkiksi M:n papereilla. Ei kannata juuttua siihen, että hakee vuosia lääkäriopintoihin.”

Kehitysjohtaja Susanna Niinistö-Sivuranta

Helsingin yliopisto

”Sote-ala työllistää varmasti. Sen rinnalla suosittelisin erityisesti nuorille naisopiskelijoille tekniikan alan opintoja. Työllistyminen on varmaa, sillä käytännössä kaikkien alojen insinöörit revitään työelämään. Tasa-arvon kannalta olisi tärkeää, että teknisillä aloilla olisi enemmän naisia.”

Jatkuvan oppimisen johtaja Heidi Rontu

Metropolia

”Erilaiset hakuväylät ovat lisääntyneet, ja nuoret löytävät ne yhä paremmin. Esimerkiksi avoimen ammattikorkeakoulun erilaisia väyliä pitkin voi myöhemmin siirtyä tutkinto-opiskelijaksi.”

Rehtori ja toimitusjohtaja Jouni Koski

Laurea

”Nuorten perheissä kannattaa miettiä, miten välivuosia voisi viettää järkevästi.

Monessa perheessä nolottaa keskustella siitä, että ylioppilas jäänyt kotiin useammaksikin välivuodeksi. Suurin osa uusien ylioppilaiden perheistä tulee kuitenkin käymään läpi yhden tai useampia välivuosia.

Ja jos opiskelupaikkaa ei saa, kannattaa ilmoittautua viipymättä TE-toimistoon.”

Opinto-ohjaaja Jarkko Währ, Tapiolan lukio