Koronan takia sairaalahoitoa saavien potilaiden määrä oli Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) sairaaloissa keskiviikkona 154. Tehohoidossa heistä oli 19 potilasta.
Husin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi sanoi keskiviikkoaamuna, että koronapotilaiden määrä on korkea, mutta se on pysynyt varsin tasaisena viimeiset kolme päivää.
– Jos tilanteensa pitää jokin valopilkku löytää, niin se on se, ettei potilaiden määrä ole noussut (Husissa) jyrkästi.
Mäkijärven mukaan lähipäivät näyttävät, miten potilasmäärät sairaaloissa kehittyvät.
– Todettujen tartuntojen määrä on nyt niin suuri, että on odotettava vielä joitakin päiviä nähdäksemme suunnan.
Sairaanhoidossa on yleisesti arvioitu, että omikron-variantin nopean leviämisen vuoksi hoitokapasiteetti joutuu lähiviikkoina kovemmalle koetukselle kuin koskaan aiemmin koronapandemian aikana.
Pääkaupunkiseudulla paine on viime viikkoina kohdistunut entistä voimakkaammin kaupunkien sairaaloihin.
Espoon kaupunki kertoo, että Espoon sairaalassa koronaviruspotilaita oli tiistaina 32. Määrä on kasvanut noin 60 prosenttia viikossa.
Länsiväylä kertoi maanantaina, että Espoon sairaalaan avataan 15 uutta paikkaa koronapotilaille. Lisäksi Espoon sairaalaan siirretään henkilöstöä terveysasemilta ja tartunnanjäljityksestä.
Helsingissä otettiin puolestaan käyttöön varasairaala Herttoniemessä. Johtajalääkäri Laura Pikkarainen Helsingin kaupungilta sanoi maanantaina MTV:lle, että Helsingin sairaaloissa koronapotilaita oli 109.
Samaan aikaan sairaalahenkilökunnan poissaolot ovat lisääntyneet.
– Tilanne on huonompi kuin kertaakaan aikaisemmin pandemian aikana, Espoon kaupunki arvioi tiedotteessaan.