Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on tarkentanut koronan sairastaneiden rokotussuositusta. Rokotuksen ajankohtaan vaikuttaa se, onko henkilö sairastanut koronan rokottamattomana vai yhden rokotuksen saaneena, kertoo THL tiedotteessaan.
Kaikille 18 vuotta täyttäneille aiemmin rokottamattomille ensimmäinen rokoteannos voidaan antaa kahden kuukauden kuluttua sairastetusta taudista. Alle 18-vuotiaille koronarokote voidaan antaa tätä pidemmällä välillä, 4–6 kuukautta sairastetun taudin jälkeen.
– Koronataudin seurauksena muodostuva immuniteetti säilyy ainakin 6–12 kuukautta. Se antaa todennäköisesti ainakin osittain suojaa myös eri virusmuunnosten aiheuttamaa vakavaa tautia vastaan, kertoo tiedotteessa THL:n tutkimuspäällikkö Merit Melin.
Tiedotteessa kerrotaan, että tutkimusten perusteella taudin sairastanut saa yhdestä rokotteesta vähintään yhtä hyvän vasteen kuin kaksi annosta saaneet, jotka eivät ole sairastaneet koronaa.
Jos rokotettu sairastuu koronaan, vahvistaa sairastettu tauti rokotteilla saatua suojaa. Melinin mukaan kahdesti rokotetuilla koronatartunta todennäköisesti tuottaa jopa nykyisiä rokotteita paremman ja pitkäkestoisemman suojan tartunnan aiheuttanutta virusmuotoa vastaan.
THL suositteli viime joulukuussa, että koronan sairastaneille tarjotaan toista rokoteannosta. Tiedotteen mukaan koronan sairastaneilla toinen annos vastaa kolmatta rokoteannosta niillä, jotka eivät ole sairastaneet koronaa.
Toista annosta suositellaan 60 vuotta täyttäneille ja riskiryhmiin kuuluville, kun sairastetusta taudista tai ensimmäisestä rokotuksesta on 3–4 kuukautta sen mukaan, kumpi on ollut viimeisin.
Alle 60-vuotiaille aikuisille toista rokoteannosta tarjotaan 4–6 kuukautta taudista tai ensimmäisestä rokotuksesta. Toinen annos voidaan kuitenkin antaa jo aiemmin, jos se on tarpeen esimerkiksi matkustamisen tai muun painavan syyn takia.
Jos ensimmäinen rokotus on saatu ennen koronan sairastamista, rokotteen ja tartunnan välin on oltava vähintään kuusi viikkoa, jotta tartunnan voidaan katsoa vastaavan yhtä rokoteannosta.
– Kun aikaväli tartunnan ja rokotuksen välillä on pidempi, saadaan parempi immuunivaste. Jos rokote annetaan pian sairastetun taudin jälkeen, se voi myös aiheuttaa voimakkaampia ohimeneviä rokotereaktioita, kuten kuumetta, päänsärkyä sekä lihas- ja nivelkipuja, selvittää Melin.
THL suosittelee kolmatta rokotusta koronan sairastaneille voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille. Muut taudin sairastaneet eivät THL:n mukaan suojan kannalta tarvitse ainakaan toistaiseksi kolmatta annosta.