Ravintola: Espoon Tapiolastakin tuttu Putte’s Bar & Pizza avasi uuden ravintolan tällä kertaa Vantaalle. Ravintoloitsija Antto Melasniemi tunnettiin aikoinaan HIM-yhtyeen kosketinsoittajana.
Pääkaupunkiseudun ravintolatarjonta täydentyi viime viikonvaihteessa Putte’s Bar & Pizzan avauduttua.
Osaomistaja Antto Melasniemi kertoo, että pizzoja voi tehdä monella tavalla ja Putte’s haluaa tarjota oman juttunsa ihmisille.
– Taikina on levännyt vähintään kolme päivää. Pizzasta tulee rapea ja pehmeä samanaikaisesti. Siinä on ihan oma rakenteensa. Kun otat siitä slicen, se pysyy muodossaan.
Melasniemi kutsuu tyyppiä ”Helsinki-pizzaksi”, joka on lähempänä roomalaista kuin napolilaista. Rakenteensa ansiosta pizza sopii hyvin myös kuljetettavaksi.
Tikkurilan Putte’s sijaitsee Vantaan Tikkurilassa kirkon vieressä.
– Edellisten ravintosulkujen aikaan tila oli tarjolla, ja ajattelimme, että tämä voisi olla tosi hyvä.
Tikkurilan keskustaa Melasniemi luonnehtii hienoksi, värikkääksi ja uudistuvaksi alueeksi. Hän toteaa tähdänneensä uuden ravintolan perustamiseen pääkaupungin ytimen ulkopuolella.
– Se on paljon mielenkiintoisempaa kuin avata paikka Kalliossa.
Putte’sin muut ravintolat sijaitsevat Helsingin Kalevankadulla ja Sompasaaressa sekä Tapiolassa Espoossa. Ravintolaketju-sanaa Melasniemi kuitenkin karsastaa.
– Totta kai meillä on sama taikina ja tuote, mutta ajattelemme jokaista paikkaa omanaan ja yritämme luoda sinne omanlaisen tunnelmansa.
Melasniemi oli mukana remontoimassa Tikkurilan Putte’sia avauskuntoon.
– Olen laittanut paneelit seiniin ja maalannut. Teemme asioita aina omin käsin ruuan, suunnittelun ja sisustuksen suhteen. Tulee ainakin omannäköistä.
Ennen ravintoloitsijan uraa Melasniemi tunnettiin muusikkona. Hän soitti koskettimia HIM-yhtyeessä vuoteen 1998 asti.
Vuonna 2011 avatun Kalevankadun Putte’s sai seurakseen toisen ravintolansa vasta kaksi vuotta sitten. Laajentuminen on tapahtunut vähän varkain, kuvaa Melasniemi. Osansa tähän oli pandemian ravintolarajoituksilla, joiden myötä Putte’s tarvitsi muitakin ulosmyyntipisteitä.
– Saimme pidettyä ihmisiä vähän enemmän töissä.
Hän kertoo Tikkurilan ravintolassa olleen yllättävän hyvä kuhina rajoituksista huolimatta.
Melasniemi huomauttaa Putte’s olevan myös illanistujaispaikka.
– Panostamme myös juomapuoleen, joka on vähän eri kuin monessa muussa paikassa.
Mutta kuka on Putte?
– Putte on kaverini Berliinissä asuva italialainen kissa. Olin siellä, kun suunnittelin tätä konseptia ja olin käynyt tutkimassa pizzakulttuuria ympäri maailmaa. Piti keksiä suunnitelmaan työnimi Puten naukuessa vieressä, niin kirjoitin Putte’s Bar & Pizza ja se jäi.