Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ari, 55, kyllästyi Ylen ja kaupallisten radioiden yksipuolisuuteen – syntyi Roll FM, jossa on lupa soittaa "ihan mitä lystää"

Media: Kanava sai alkunsa Ari Rajalan harmituksesta.

Tällä kanavalla ohjelman vetäjällä on vapaus soittaa ihan mitä lystää. Soittolistaa ei päätä pomo, ja samoja kappaleita ei soiteta kuukaudesta toiseen. Tämä on Roll FM.

Kanavalla voivat soida vaikkapa Rolling Stones, Beatles, Doors ja David Bowie, mutta eivät välttämättä ne soitetuimmat, kuluneimmat kappaleet.

Ikonien rinnalla voi kuulla myös vaikkapa pienten kotimaisten yhtyeiden uusia levyjä, jotka muualla eivät pääse esille. Ja kaikkea siltä väliltä.

Puistokulman talossa Hiekkaharjussa toimivan radiokanavan perustaja on Ari Rajala, 55. Hän itse soittaa arkiaamuisin tunnin ”isojen bändien niitä vähän pienempiä biisejä ja taas pienempien bändien suurempia biisejä” Arskan Valinnassa.

– Uskon, että ihmiset haluavat kuulla monenlaista musiikkia.

Ja vaikka jotkut sanovat, että enää ei tehdä hyvää musiikkia, se ei Rajalan mielestä pidä paikkaansa.

– Sitä ei vain kuule missään.

Siksi hän katsookin, että radion väki tekee kulttuurityötä.

Koko kanavan ideakin lähti kymmenisen vuotta sitten siitä, että Rajalaa harmitti radiokanavien samoihin biiseihin jämähtäneet soittolistat.

– Kukaan kavereista ei kuunnellut radiota. Dj:t eivät saaneet päättää itse, mitä soittavat.

Ensin studio oli Rajalan omakotitalossa Päiväkummussa, jossa pohja tulevalle radiokanavalle luotiin talon isännän yhteyksillä musiikkialan ihmisiin.

Päiväkummusta se muutti Tikkurilaan, ja viimeiset nelisen vuotta Roll FM:n studio sekä pääpaikka on ollut Hiekkaharjussa. Toinen studio on Myyräncolossa Myyrmäessä.

Roll FM:n lätynheittäjillä on varaa valita, mitä soittaa. Heidän käytössään on ainakin 80 000 levyä. Joillakin on mukanaan vielä oma levykassi.

Ohjelmantekijöitä on yli 50, joten siihen mahtuu monta musiikkimakua, -tyyliä ja persoonaa. Kuten vaikkapa alusta asti mukana ollut 22-pistepirkon Espe Haverinen tai Radio Citystä ja myöhemmin Radio Helsingistä tuttu Uuge Kojola.

Rajala kehuu ohjelmantekijöiden tietomäärää ja omistautumista. Ja että he haluavat tulla soittamaan levyjä omalla vapaa-ajallaan. Se jos mikä osoittaa intohimoa!

Rajalan oma palkkatyö on Luonnonvarakeskuksessa tutkimusmestarina.

Ainoa murhe musaperheeksi muodostuneen radion toiminnassa on, että se ei ole saanut pysyvää toimilupaa.

Väliaikaisia lupia saa kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan, ja Roll FM on päättänyt tehdä kolme kahden kuukauden mittaista kautta vuodessa. Ne ovat tammi–helmikuu, touko–kesäkuu ja syys–lokakuu.

Nettiradiona Roll FM toimii aina saman ajan kuin FM-taajuus. Rahkeet eivät riitä vapaaehtoisvoimin pyörittämään nettiradiota ympäri vuoden, vaikka nettiradioon ei tarvita lupaa.

Kuluja kertyy vuokrasta, lähetyslaitteista sekä teostomaksuista. Pysyvä lupa antaisi mahdollisuuden hankkia lisää mainostuloja, jolla pyörittää toimintaa.

– Ihanne olisi, jos saataisiin 2–3 ”oikeaa” työntekijää, Rajala haaveilee.

– Mutta ei tätä tehdä rahan takia, vaan rakkaudesta lajiin.