Kokoomuksen espoolainen kansanedustaja Kai Mykkänen oli sunnuntai-iltana tyytyväinen puolueensa menestykseen historian ensimmäisissä aluevaaleissa.
Kokoomus rohmusi valtaosan ennakkoäänistä Länsi-Uudellamaalla ja oli menossa vauhdilla kohti vaalivoittoa myös lopullisissa tuloksissa.
Kokoomuksen osuus oli peräti 31 prosenttia, kun kaikista äänistä oli laskettu vajaat puolet kello 21.20 maissa.
Seuraavina tulivat SDP reilun 17 prosentin ja RKP vajaan 17 prosentin osuuksilla.
– Kun lukuja katsoo niin edessä näyttää olevan paluu 1980-luvulle, jolloin kokoomus hallitsi Espoon valtuustoa SDP:n ja RKP:n kanssa. Vihreät ja perussuomalaiset näyttävät romahtavan näissä vaaleissa, Mykkänen kommentoi.
Kokoomuslaisten äänisaalis oli kasvamassa niin kunta- kuin eduskuntavaaleistakin.
Mykkäsen mukaan oli odotettavissa, että RKP saa Länsi-Uudellamaalla ison äänimäärän.
– RKP:n äänissä näkyy se, että puolue sai kannattajansa liikkeelle pienissä kunnissa. Saman onnistui tekemään keskusta valtakunnan tasolla, Mykkänen näki.
Tyypillistä aluevaaleissa näyttää olleen myös se, että ääniä on annettu sote-alan ammattilaisille.
– Meillä kokoomuksessa se näkyy Mia Laihon suurena äänimääränä. Hän on (taustaltaan) lääkäri, Mykkänen sanoi.
Mykkäsen oma äänisaalis oli 2 106 ääntä kello 21.20. Mia Laiholla ääniä oli 2 651.
Äänestysaktiivisuus on Länsi-Uudellamaalla 47,9. Mykkäsen mukaan olisi ollut parempi, jos se olisi kivunnut 50 prosentin paremmalle puolen.
Innokkaimmin äänestettiin pienissä kunnissa.
– Ilahduttavaa on, että varsinaisena vaalipäivän äänestysaktiivisuus parani ainakin suhteellisesti myös Espoossa, jossa ennakkoäänestysprosentti oli alhainen.
Voit seurata vaalien reaaliaikaista tuloslaskentaa Länsiväylän tulospalvelusta tästä linkistä.