Monin paikoin luovutaan virallisista koronakaranteeneista. Niistä ei katsota enää olevan hyötyä, koska karanteeneilla ei pystytä enää estämään taudin leviämistä.
Ohjeiden mukaan oireisilla itsellään on entistä suurempi vastuu nykyisessä koronatilanteessa.
Jos sairastut ja saat hengitystieoireita, sairasta tauti kotona. Sairastuneen tulee eristää itsensä muista omalla päätöksellään, jotta tauti ei leviä, kerrotaan muun muassa Helsingin kaupungin julkaisemassa tiedotteessa.
Sen mukaan koronaan sopivia oireita saaneiden tulee välttää kontakteja muihin kuin samassa taloudessa asuviin vähintään viiden vuorokauden ajan. Korona aiheuttaa tällä hetkellä valtaosan hengitystieinfektioista.
Tartunnan saaneiden edellytetään nyt itse ilmoittavan mahdollisimman nopeasti koronastaan niille, joiden kanssa on ollut lähikontaktissa. Tässä tulee pitää mielessä se, että omikron aiheuttaa tartuntoja jo ennen oireiden alkua.
Ohjeita tulee noudattaa myös lievästikin oireisena.
Omikronin levitessä nopeasti on terveydenhuollon testaus ruuhkautunut. Terveydenhuollon testaus kohdennetaan tämän vuoksi tällä hetkellä muun muassa vakavan koronavirustaudin riskiryhmiin kuuluviin ja sosiaali- ja terveydenhuollossa työskenteleviin.
Viralliseen testiin voi olla jopa useiden päivien jono. Sen vuoksi suurin osa jatkotartunnoista on jo tapahtunut siinä vaiheessa, kun testitulos tulee testatun ja tartuntatautiviranomaisen tietoon.
Tämä aiheuttaa sen, että jatkotartuntojen estämiseksi viranomaisella ei ole perustetta asettaa henkilöä eristykseen.
Kotitestillä todetut tartunnat eivät tule tartuntatautiviranomaisten tietoon, mutta kotitestin tekemällä voi rajata epidemiaa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ( THL) neuvoo, että jos on perusterve ja on lieviä hengitystieoireita ja yleisvointi on hyvä, ei yleensä ole tarvetta ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon.
Esimerkiksi Helsingin kaupungin sivuilla neuvotaan tarkemmin, miten oireisten tulee toimia. Kotona pysyttely tarkoittaa muun muassa sitä, ettei pidä mennä kauppaan eikä käyttää julkisia liikennevälineitä.
– Jos samassa taloudessa asuvat ovat terveitä, voi yrittää pitää mahdollisuuksien mukaan etäisyyttä heihin esimerkiksi nukkumalla ja ruokailemalla erillään.
Jos on oireinen ja saanut kotitestistä negatiivisen testituloksen, voi halutessaan tehdä 2–3 päivän kuluttua uuden testin, jos oireet jatkuvat.
Koska terveydenhuollon testaus on ruuhkautunut, kotitestin tekemällä voi rajata epidemiaa. Omaolo.fi palvelussa voi halutessaan tehdä oirearvion.
Jos vointi vaatii, tulee ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon.
Tartuntataudeista vastaavan lääkärin tekemiä eristyspäätöksiä käytetään jatkossa vain tilanteissa, joissa hallintopäätöksellä aidosti pystytään ehkäisemään jatkotartuntoja. Tämä on otettu asteittain käyttöön Hus-alueella Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Kauniaisissa, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Pornaisissa, Porvoossa, Sipoossa, Tuusulassa ja Vantaalla.
Vastaava toimintatapa on otettu tai otetaan käyttöön myös Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiireissä sekä Turussa.