Eurojackpotiin suunnitellaan uudistuksia. Peliin on tarkoitus tuoda toinen arvonta ja muun muassa kasvattaa kaikkien voittojen suuruutta, kertoo Veikkaus tiedotteessaan.
Ensimmäinen uudistunut arvonta on tarkoitus järjestää perjantaina 25. maaliskuuta ja ensimmäinen tiistainen arvonta sitä seuraavalla viikolla.
Näillä kahdella arvonnalla on yhteinen potti. Se kasvaa 120 miljoonaan euroon saakka, jos täysosumaa ei löydy. Tällä hetkellä pelin maksimipotti on 90 miljoonaa euroa.
Tiedotteen mukaan pääpotin lisäksi myös muiden voittoluokkien voitot ovat uudistuksen jälkeen aiempaa suurempia.
– Suuret potit ja useamman viikkoarvonnan rytmi ovat tyypillisiä suurille monikansallisille lottopeleille. Eurojackpot-maita on nykyisin todella paljon, joten toisen viikkoarvonnan tuominen peliin sekä maksimipotin nostaminen koettiin ajankohtaiseksi Eurojackpotissakin, sanoo tiedotteessa Veikkauksen arvontapelien johtaja Ville Venojärvi.
Eurojackpotin pelimatematiikkaan on suunnitteilla uudistuksia, joiden myötä pelin todennäköisyydet muuttuvat. Jatkossa on tarkoitus arpoa viisi päänumeroa 50:stä ja kaksi tähtinumeroa 12:sta (aiemmin 10:stä).
Tähtinumeroiden määrän kasvaessa voittamisen todennäköisyys pienenee. Tiedotteessa kerrotaan, että minkä tahansa voiton todennäköisyys on uudistuksen jälkeen noin 1:31,8, kun se on nykyisin noin 1:26,4. Päävoiton todennäköisyys on jatkossa noin 1:139,8 miljoonaan, kun se on nyt noin 1:95,3 miljoonaan.
Pelin rivihinta säilyy kahdessa eurossa.
Eurojackpotin pelaaminen alkoi maaliskuussa 2012 eli peli täyttää 10 vuotta. Nyt siinä on mukana 33 peliyhtiötä, jotka toimivat 18 eri maassa.