Taide: Yhä useampi käyttää rahaa matkustelun sijaan taiteeseen. Taidetta hankitaan kotiin omaksi iloksi.
Galleria Aarnin yhteydessä toimivan Espoon Taidelainaamon suosio on kasvanut korona-aikana huimasti. Ihmisillä on nyt aikaa selata nettisivuja ja varata teoksia.
– Nettisivujen katsojatilastot yli tuplaantuivat viime vuonna edellisvuoteen verrattuna, Galleria Aarnin näyttelykoordinaattori Seela Petra sanoo.
– Verkkokävijäluvut ovat nousseet pysyvästi, taidelainaamokoordinaattori Vera Koura vahvistaa.
Kun vuoden 2020 alussa taidelainaamon nettisivuilla oli noin 1 000 kävijää, viime vuoden toukokuussa heitä oli liki 3 500.
Kouran mukaan kasvaneet kävijämäärät johtuvat ennen muuta siitä, että Espoon taidelainaamo on saanut lisää tunnettuutta.
Taide kiinnostaa, kun ihmiset tekevät etätöitä ja kotoilevat. Moni ohjaa kodin sisustukseen rahoja, jotka ovat koronan vuoksi jääneet käyttämättä lomamatkoihin.
Ihmiset haluavat tukea hankinnoilla paikallisia taiteilijoita.
Taideteoksen lainaaminen on Seela Petran mielestä hyvä tapa hankkia taidetta kotiin.
– Teokseen voi tutustua rauhassa ja elää sen kanssa. Jonkin ajan kuluttua tietää, onko kyseessä ihastuminen vai kestääkö suhde.
Espoon Taidelainaamosta voi hankkia taidetta edullisesti, sillä teokset maksavat muutamasta kympistä muutamaan tuhanteen euroon.
Kun teoksen lainaa eli hankkii kuukausimaksulla, pienin kuukausimaksu on 20 euroa.
Lainaaminen on hyvä idea senkin vuoksi, että vasta kotona näkee todella, miten hyvin teos sopii kaavailtuun paikkaan.
– Nettisivulla on taideteoksen mitat, mutta visuaalinen taide voi näyttää kotona seinällä liian pieneltä tai liian suurelta kyseiseen paikkaan, Petra sanoo.
– Taidetta hankkimalla ihmiset hankkivat itselleen hyvää mieltä, iloa ja lohtua. Muutamat ovat sanoneet, että he hankkivat taideteoksen itselleen palkinnoksi tai hemmottelulahjaksi.
Suurin osa taiteilijoista ottaa huomioon sen, että teos voi palautua lainaamoon. Tätä tapahtuu kuitenkin aika harvoin.
Taidelainaamon asiakkaat tulevat pääosin Espoosta mutta myös lähikunnista, etenkin Helsingistä, koska Leppävaaraan on helppo tulla junalla.
Kun joku taiteilija nousee pinnalle, hänen teoksiaan aletaan kysellä. Joku ottaa yhteyttä ulkomailtakin, koska etsii tietyn taiteilijan teoksia.
Eniten lainataan maalauksia, mutta taidelainaamon valikoimissa on myös grafiikkaa ja veistoksia.
– Ihmiset eivät nyt mieti sitä, millaiseen taiteeseen kannattaa sijoittaa, vaan he hankkivat teoksia, jotka tuovat iloa itselle. Joku on saattanut periä taideteoksia, mutta kun ne eivät miellytä omia silmiä, ne uskalletaan nyt vaihtaa mieleisiin, Koura kertoo.
Taidelainaamon asiakkaina on myös nuoriapareja, jotka hankkivat taidetta yhteiseen kotiin tai eronneita, jotka sisustavat uutta kotia ja haluavat sinne voimauttavan teoksen.
– Kaikki Espoon taidelainaamossa olevat teokset ovat ammattitaiteilijoiden tekemiä, Koura sanoo.
Viime aikojen taidehankinnoissa on havaittavissa myös uusi piirre: Ihmiset haluavat tukea teoshankinnoilla paikallisia taiteilijoita. Lahjakorttejakin menee kaupaksi.