Supermummo-Helena, 95, pursuaa iloa, vaikka elämä on koetellut useasti ja rajusti – "En mitään niin inhoa kuin jonninjoutavaa läpätystä"

Vanhuus: 95-vuotias Helena Grönqvist elää täyttä elämää eikä murehdi huomisesta.

Helena Grönqvist istuu olohuoneensa keinutuolissa ja kertoo, kuinka hän 90-vuotiaana keittiössä ikkunaa pestyään astui pöydältä alas laskeutuessaan askelmalta harhaan ja kaatui lattialle.

– Siinä makasin kymmenisen minuuttia ja tuumin, että tästä en taida enää ylös päästä. Sitten nousin ja totesin, että eihän tästä pahempia koitunut. Aikamoisia ruhjeita kyllä, mutta mitään ei mennyt rikki.

Muksahduksesta on kulunut nyt viisi vuotta. Grönqvist asuu edelleen yksin kotonaan ja hoitaa omatoimisesti arkisia asioitaan. Paitsi ikkunoiden pesua. Siihen miniä vannotti topakasti olemaan enää ryhtymättä.

Samoin kuin kotitapaturmasta, Grönqvist on noussut ylös rankoista elämän kolhuista. Niitä on riittänyt enemmän kuin keskimäärin ihmiselle.

– Olen kulkenut kuoleman kanssa ihan pienestä lapsesta, hän toteaa.

– Olin 5-vuotias ja kolmesta lapsesta vanhin, kun äitini kuoli 29-vuotiaana. Meidät jaettiin kaikki eri paikkoihin, sitten isä meni kolmen vuoden päästä uusiin naimisiin ja keräsi meidät taas huostaansa. Uusikin äiti eli vain kolme ja puoli vuotta.

Tultuaan itse äidiksi Grönqvist joutui jälleen kohtaamaan syvän surun, kun hänen pieni tyttärensä menehtyi vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäisenä angiinaa seuranneeseen keuhkokuumeeseen.

22-vuotista avioliittoa varjosti myös puolison alkoholismi. Puolisentoista vuotta avioeron jälkeen tuli sokkitieto: ex-puoliso oli kuollut kotonaan raa’an väkivallan uhrina.

– Yritin olla tuolloin mahdollisimman vahva jo poikanikin vuoksi. Se otti kuitenkin henkisesti niin lujille, että lopulta päädyin sairaalaan. Henkiset oireet purkautuivat myös fyysisesti, verenpainetautina.

Järkyttävät tapahtumat eivät vieneet elämäniloa. Nauru on vantaalalaisella Grönqvistillä herkässä.

– Kun näin kauan elää, saa kokea kaikenlaista. Suremalla ja märehtimällä ei saa aikaan muuta kuin mielipahaa toisille, hän tuumii ja pitää itseään monessa asiassa onnenmyyränä. Yksi niistä on terveys.

– Olen toki vanha ja vaivainen ja pillereitä pitää popsia, mutta sairaaksi en itseäni koe.

Vaivaisuudestakin voi olla montaa mieltä, kun 95-vuotias supermummo taivuttaa suorilta jaloilta kädet kiinni lattiaan ja toistaa liikkeen valokuvaajan iloksi useaan kertaan.

Hän näyttää myös, kuinka hän aamuisin ennen sängystä nousemista ottaa selällään maaten varpaista kiinni ja taivuttaa jalan kohti olkapäätä.

– Nukkuessa paikat jäykistyvät. Istuen venyttelen vielä niskan, kädet ja olkapäät ja nousen muutaman kerran istumasta ylös. Sitten koetan seistä varpaillani ja heilutella jalkoja vähän sivuille.

Virroilta lähtenyt ja yli 50 vuotta Helsingissä asunut Grönqvist on viihtynyt jo 35 vuotta erinomaisesti Myyrmäen kaksiossaan. Siihen hän muutti Vantaalla asuneen poikansa ja tämän perheen houkuttelemana.

– Television suurkuluttaja en ole. Nukun, luen, kuuntelen äänikirjoja sekä radiota ja teen joka päivä 1–2 ristisanaa, Grönqvist kertoo ja esittelee oman ”googlensa”.

– Olen jo viisitoista vuotta kirjoitellut listoja ristikoissa eteen tulleista oudoista sanoista ja niiden merkityksistä. Kun en koskaan muista, mitä värejä on olympiarenkaissa, niin olen piirtänyt nekin tänne, hän hekottelee.

Muutamana vuonna Grönqvist taipui sähköpostin käyttöön, kun hänen poikansa perhe asui Yhdysvalloissa. Sen jälkeen tietokoneyhteydet saivat mennä.

– Saan tarpeeksi tietoa lukemalla lehtiä ja seuraamalla uutisia televisiosta ja radiosta. En mitään niin inhoa kuin jonninjoutavaa läpätystä. Ja näistä uusista systeemeistähän on ollut niin paljon huolta ja harmiakin. Ihmiset tuntuvat vain tappelevan keskenään ja kaikkien asiat luetteloidaan kaikkialle.

Nyt Grönqvistiä huolettaa hänen 11 vuotta vanhan pikku nokialaisensa mahdollinen hiipuminen.

– Jos nuoret kuulevat, että se on kaput, he varmasti haluavat, että otan älypuhelimen, hän ennakoi jälkipolvensa aikeita.

Grönqvistillä on tuttuja naapurustossa, joiden kesken kyläillä. Hän käy rollaattorinsa kanssa kerran viikossa lähikaupassa ja tekee joka päivä pienen aamulenkin, jos kelit sallivat.

Normaaliaikoina matka vie talvikautena viikoittain Etelä-Vantaan eläkeläisten kerhoon Myyrmäen Arkkiin ja kesällä Pikku Buldersiin, jossa on tarjolla myös ulkona pelattavia pelejä. Hän on ollut jäsen jo 25 vuotta. Kerhopäiviin on luontevaa keskittää myös muuta asioimista esimerkiksi Myyrmannissa tai kirpputorilla.

Aiemmin kaksi kertaa, nyt korona-aikana kerran viikossa suuntana on Helsinki. Siellä Grönqvist käy tervehtimässä 70-vuotiasta, palvelutalossa asuvaa poikaansa, jolla on pitkälle edennyt muistisairaus.

– Olen asunut vuosikymmeniä yksin, mutta en koe olevani yksinäinen, Grönqvist toteaa.

– Ja olen myös hyvin suojeltu, hän nauraa ja näyttää keittiön oveen kiinnitettyä askartelutyötä.

– Lapsenlapsenlapseni teki paperimonsterin, jotta mikään paha ei voisi tulla tänne.

Tämä juttu on julkaistu aiemmin Länsiväylän sisarlehdessä Vantaan Sanomissa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut