Koronalla yllättävä vaikutus autopurkamoihin – autoja päätyy silti edelleen liikaa murskattavaksi

Kierrätys: Koronapandemia on lisännyt purkuosien kysyntää. Osia etsitään nykyään netistä.

Epidemian myötä uusien autojen komponenteista on huutava pula ja raaka-aineiden hinnat ovat korkealla. Vanhempien autojen kohdalla tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kulkupeleihin etsitään ja hankitaan yhä enemmän käytettyjä osia.

Nyt liikutaan erityisen paljon juuri omilla autoilla. Lisääntyneet ajomäärät ovat nostaneet kulkuneuvojen korvaustarvetta ja autopurkamoissa kauppa käy hyvin.

– Epidemia on hieman yllättäen lisännyt autopurkamojen kaupankäyntiä ja purkuosien suosioita. Kotimaan matkailu- ja työmatka-ajot ovat selvästi kasvaneet, Suomen Autopurkamoliiton järjestöjohtaja Kai Lindell toteaa.

Etätöiden myötä autoihmisillä on nyt enemmän aikaa etsiä vanhempiin autoihin käytettyjä osia. Hyvää tavaraa löytyy runsaasti netin syövereistä.

Joka puolella maapalloa ja etenkin EU:ssa painotetaan kiertotalouden merkitystä. Tärkeänä osana tähän ideologiaan kuuluu romutettavien autojen purkuosien uudelleen käyttäminen.

– Akkujen kierrätys on tässäkin isossa roolissa, sillä ekologista akkutuotantoa on edelleen pakko kehittää. Kierrätykseen ja uudelleenkäyttöön on löydettävä oikeat keinot, Lindell sanoo.

Mitä autolle sitten tapahtuu, kun se tuodaan purkamoon?

– Tärkeää on, että auto romutetaan oikein. Haitalliset öljyt ja kaikki nesteet poistetaan ensin sekä akut irrotetaan. Kuparit, alumiinit ja auton osat on kierrätettävä oikealla tavalla. Ympäristöä täytyy kunnioittaa, Lindell jatkaa.

Sitten autoista puretaan moottori, vaihteisto sekä muut osat vallitsevan markkinatilanteen mukaan. Tämän jälkeen myytävät osat valokuvataan ja laitetaan kotisivuille myyntiin asiakkaita varten.

Alalla on pitkään kannettu huolta siitä, että romutettavia autoja menee aivan liikaa suoraan murskaukseen.

Suomessa romutetaan vuositasolla 80 000–100 000 autoa. Minkä verran näistä päätyy kierrätykseen eli autopurkamoihin?

– Valitettavasti liian vähän. Vain alle 20 000 autoa kulkee oikeasti laillisten autopurkamojen kautta. Aivan liian paljon hyödynnettävää kalustoa ja varaosia päätyy suoraan murskaamolle ilman kierrätystä, Lindell jyrähtää.

Tähän epäkohtaan onkin jo puututtu. Suomen Autopurkamoliiton hallitusohjelma-aloitteesta Pirkanmaan ely-keskus teettää tällä hetkellä liikenneministeriön ja ympäristöministeriön rahoittamana selvitystä siitä, miten kaikki romutettavaksi menevät ajoneuvot saataisiin autopurkamoiden ulottuville.

– Jätelainsäädäntö on muuttumassa EU:ssa. Tiukempi romuajoneuvodirektiivi edellyttää mahdollisimman laajaa purkuosien uudelleen käyttöä. Lajittelu ja osien uudelleenkäyttö on autojen kierrätyksessä entistä tärkeämpää.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut