Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yli 3 300 käyttökiellossa olevaa autoa jäi kiinni rysän päältä viime vuonna – Vakuuttamattomilla ajettiin yli 900 kolaria vuonna 2020

Viime vuonna liikenteessä tavattiin yhteensä 3 370 liikennekäytöstä poistettua eli käyttökiellossa olevaa ajoneuvoa. Yleensä kiinnijääneitä on ollut noin 200–300 kuukaudessa. Viime vuonna kiinni jääneistä 1 064 oli kokonaan ilman pakollista liikennevakuutusta, kertoo Liikennevakuutuskeskus.

Viime vuosina liikenteessä kiinni jääneiden määrä on kasvanut. Tiedotteessa arvioidaan, että se selittyy osittain tehostuneella valvonnalla. Kaikkia tapauksia ei kuitenkaan tavoiteta nykyisellä valvonnalla.

Liikennekäytöstä poistetulla ajoneuvolla ei saa ajaa metriäkään, ei edes omalla pihalla. Kun ajosta jää kiinni, siitä seuraa takautuvia maksuja kuten vakuuttamattomuusmaksu ja ajoneuvovero.

Ne laskutetaan tiedotteen mukaan koko siltä ajalta, kun ajoneuvo on ollut poistettuna liikennekäytöstä. Tämä siitä huolinatta, että autolla olisi ajettu luvatta vain yhtenä päivänä.

Vakuuttamattomuusmaksu määräytyy Liikennevakuutuskeskuksen riskilaskelmien perusteella. Siihen eivät vaikuta esimerkiksi henkilön omat bonukset.

– Takautuvat maksut voivatkin tulla erittäin kalliiksi, varsinkin jos vakuuttamattomuusaika on ollut pitkä, muistuttaa tiedotteessa Liikennevakuutuskeskuksen johtaja Janne Jumppanen.

Suurin osa vakuuttamattomuustapauksista tulee ilmi, kun ajoneuvon omistusoikeus vaihtuu. Vakuuttamattomuusmaksu määrättiin esimerkiksi vuonna 2020 yli 46 000 autoilijalle. Samana vuonna vakuuttamattomilla ajoneuvoilla ajettiin yli 900 kolaria.

Vakuuttamattomilla ajoneuvoilla aiheutetut vahingon nousevat tiedotteen mukaan vuosittain miljooniin euroihin.

Jos liikennevakuutusta ei ole, syyttömien henkilö- ja omaisuusvahingot korvaa Liikennevakuutuskeskus. Se rahoittaa nämä menot maksuilla, joita peritään kaikilta pakollisen liikennevakuutuksen laiminlyöneiltä ajoneuvojen omistajilta tai haltijoilta.

– Vakuuttamattomuusmaksuista kerätyt rahat on käytännössä korvamerkitty vahinkojen korvaamiseen. Jos ne eivät riitä kattamaan kustannuksia, kerätään loppuosa liikennevakuutuksia myöntäviltä vakuutusyhtiöiltä. Ne puolestaan rahoittavat menoerän nostamalla kaikkien ajoneuvojen liikennevakuutusmaksuja. Liikennevakuutuksen laiminlyönnit näkyvät siis tunnollisten vakuutuksenottajien kukkarossa, kertoo Jumppanen.