Porvoon kaupungintalon valtuustosalissa jännitettiin lauantaina iltapäivällä, mahtaako tuore Runeberg-kirjallisuuspalkinnon voittaja päästä perille palkitsemistilaisuuteen, sillä lentokone Malmöstä oli myöhässä ja tiet lumesta pöpperöiset. Lopulta Quynh Tran saapui paikalle ja suora lähetys kaupungintalolta pääsi alkamaan vain puolisen tuntia aiottua myöhemmin.
Quynh Tranin esikoisromaani Varjo ja viileys (Teos, suom. Outi Menna) valikoitui kirjallisuuspalkinnon voittajaksi kymmenen ehdokkaan joukosta. Romaani on saanut erinomaisen vastaanoton sekä Ruotsissa että Suomessa ja se julkaistaan kevään aikana myös Tanskassa ja Norjassa.
Quynh Tran on varttunut Pietarsaaressa ja asuu nykyisin Malmössä. Vietnamilaistaustainen Tran on syntynyt vuonna 1989, jolloin perhe muutti pakolaisleiriltä Suomeen.
Uusimaan päätoimittaja Marko Enberg ojensi voittajalle Runeberg-mitalin. Kirjallisuuspalkinto jaettiin nyt 36. kerran. Outi Paappanen
– Tämä palkinto on minulle kunnia. Olin yksi kymmenestä (finalistista) ja hyvin yllättynyt kun sain tietää voitostani.
Quynh Tran on tarkka siitä, mistä haluaa julkisuudessa puhua. Kirjallisuuteen liittyen hänellä on jotakin jo työn alla, mutta vielä ei ole aika avata aihetta tarkemmin.
– Minulta on tulossa useita asioita, mutten halua puhua niistä vielä. Ne ovat vasta siemenen asteella, siinä ei ole substanssia. Vaikka haluaisin, en voisi vielä puhua aiheesta, Tran sanoo.
Runeberg-palkintosumma voittajalle on 20 000 euroa. Tran aikoo laittaa pääosan summasta säästöön pahan päivän varalle, mutta osan hän käyttää ystävien kestittämiseen Helsingissä.
– Aion käyttää osan rahasta viiniin. Olen Helsingissä maanantaihin asti ja juhlimme tapausta ystävien kanssa.
Sitä ennen ohjelmassa oli lounas porvoolaisessa ravintola Zum Beispielissa.
– Porvoo on kaunis kaupunki, mitä auton ikkunasta ehdin nähdä. Etenkin tänään, kun on niin paljon lunta.
Runeberg-kirjallisuuspalkinnon voittanut Quynh Tran signeerasi kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujulalle oman kappaleen esikoiskirjastaan. Outi Paappanen
Quynh Tran lukee itse mielellään novelleja, jotka ovat luonteeltaan enemmän tai vähemmän kokeellisia.
– Ei siis tyypillistä juonivetoista narratiivia. Pidän siitä, että novelli leikittelee kielellä. Joidenkin mielestä myös esikoiskirjani kieli on kokeilevaa, mutta ei minulle. Ymmärrän kyllä, ettei se ole niin juonivetoinen. Siinä ei ole nähtävissä samanlaista hahmon kehittymistä joksikin muuksi, jota ihmiset usein novelleilta odottavat. Novellini saattavat olla joillekin hieman outoja.
– Kirjani on hyvin hidas. Siksi ihmiset saattavat ajatella sen olevan myös tylsä ja unettava. Sitä taas pidetään tavallisesti huonona asiana. Haluan haastaa lukijani. Hidas ja tylsä ei tarkoita välttämättä huonoa. Itse pidän myös hidastempoisista elokuvista.
Palkintoraatiin kuulunut kirjallisuudentutkija Hanna Lahdenperä haastatteli voittajaa tuoreeltaan heti palkitsemisen jälkeen.
– Viittasin ohjaaja Abbas Kiarostamin haastatteluun, jossa hän kertoi pitävänsä elokuvista, jotka saavat katsojan nukahtamaan. Hän perusteli asiaa siten, että sellaiset elokuvat ovat ystävällisiä, ne eivät paina katsojaa maahan tai tee pahaa, Tran kertoi.
– Minulle on kunnia, jos lukija nukahtaa kirjaani lukiessaan. Tällöin kirjani on viimeinen asia ihmisen mielessä ennen nukahtamista.
Porvoon kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula esitti kiitokset kaupungin puolesta ja käytti tilaisuudessa puheenvuoron lukemisen hyödyistä.
– Useiden tutkimusten mukaan lukeminen kehittää aivoja. Lukemisella on positiivisia vaikutuksia ihmisen aivojen kehittymiseen kaikissa elämänvaiheissa. Se parantaa muistia ja keskittymistä, alentaa stressitasoja ja kehittää sanavarastoa ja empatiakykyä. Jopa eloonjäämisen kannalta lukemisella on merkitystä, Ujula sanoi.
Myös kaupunginjohtaja sai oman kappaleen esikoiskirjailijan omistuskirjoituksella varustettuna.
Runeberg-palkinto on sanomalehti Uusimaan, Porvoon kaupungin, Suomen Kirjailijaliiton, Suomen arvostelijain liiton ja Finlands Svenska Författareföreningin kirjallisuuspalkinto. Palkinto on perustettu vuonna 1986.
Palkinto jaetaan vuosittain Porvoossa kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin päivänä 5. helmikuuta.
Runeberg-palkinnon maksavat yhdessä sanomalehti Uusimaa ja Porvoon kaupunki. Palkintosumma on 20 000 euroa.
Palkitsemistilaisuuden live-tallenne on yhä katsottavissa Uusimaan verkkosivuilla. Tallenne löytyy artikkelin lopusta.
– Minulle on kunnia, jos lukija nukahtaa kirjaani lukiessaan, Quynh Tran sanoi. Outi Paappanen