Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pertti Koivula, 60, sivaltaa koronapolitiikasta päättäneitä vallanpitäjiä: "Sitten pitää ostaa vaan amerikkalaisia tv-sarjoja"

Näyttelijä: Pertti Koivula kaipaa elävää yhteyttä yleisöön

– Katos kun on tikku peukalossa. Pää näkyy, ja kipeä on, näyttelijä-laulaja Pertti Koivula, 60, tuumaa.

Iso piikki miehen lihassa on korona, joka on syössyt kulttuurialan ahdinkoon.

– Parikytä vuotta sitten olisin lähtenyt alalta. Oon kuvitellut, että tää työ on jotenkin arvokastakin, mutta ei näytä olevan.

Koivulaa korpeaa, etteivät miljoonamenetykset hetkauta valtiovaltaa.

– Se on pikkuraha päättäjille. Mitä jää, jos kulttuuri otetaan pois? Sitten pitää ostaa vaan amerikkalaisia tv-sarjoja.

Lahtisen rooli Mollbergin Tuntemattomassa veti Koivulan alalle. Näyttämö kiehtoi jo nuorukaisena, mutta ammattia mies haki ensin Rovaniemellä luokanopettajakoulutuksessa.

Kapakassa käynti loppui oikeastaan siihen, kun tupakointi kiellettiin.

– Erikoistuin puukäsitöihin ja musiikkiin. Kun lähdin Teatterikorkeaan, sanoivat että musta ois tullut tosi hyvä ope, mutta vittuilu tulee olemaan aika rankkaa jos tuun takasin.

Tähden Koivulasta teki Markku Pölösen elokuva Onnen maa. Rakkaus etenkin argentiinalaiseen tangoon on väkevää.

– Se on herkkä laji, yksi vartalo ja neljä jalkaa. Musiikki vie, en mieti sen enempää kuvioita. Kun kaveri kuulee musiikin samalla lailla, syntyy tanssitaivas.

Koivula haikailee oppiin Alicanteen.

– Siellä olis tangofestaritkin maaliskuussa. Pitäis myydä mökki Lohjalta.

Lavoilla mies käy jopa viidesti viikossa. Eikä tanssi verkkareissa.

– Daamitkin laittaa päälle vähän parempaa seppälää. Se kuuluu siihen juttuun.

Ennen tunteja kului radioamatööreissä.

– Nuorena Ranualla se oli yhteys ulkomaailmaan. Homma jäi tauolle tanssin myötä.

Miehen koti on nyt Tuusulan Rantatiellä. Talossa asui keikkamuusikoita kuskannut mies. Autotallissa on nukuttu pois elon huuruja.

– Naapurin ukko on kertonut juttuja.

Kun Koivula aloitteli uraa, kapakkaan mentiin lähes joka näytöksen jälkeen.

– Nyt täytyy olla koko ajan työkunnossa.

Isä Koivulasta tuli 31-vuotiaana. Hänellä on kaksi poikaa.

– Olin täysin valmis siihen hommaan ja iloinen, että poika syntyi. Vaikka elin aika rankkaa taiteilijaelämää kun poika oli pieni, niin lapsesta huolehtiminen piti mut pinnalla.

– Ei se isyys mihinkään katoa. Asun yksin, mutta pojat käy kylässä.

Koivula pitää savukkeen mittaisen tauon.

– Kapakassa käynti loppui oikeastaan siihen, kun tupakointi kiellettiin. Ennen haisi tupakka, nyt haisee pieru.

Kerrostalosta vanhaan torppaan muuttanut Koivula tykkää lämmittää tulisijoja.

– Oon lumennut taloa kivijalkaan ja huomannut, että aika horo se on. Lumi sulaa pakkasillakin seinän vierestä.

Autotallissa on nyt Koivulan toinen taivas, puuverstas.

– Tilaustöitä teen tutuille, entisöinytkin oon jotain.

Japanilainen kumiko-tekniikka viehättää.

– Jouluksi tein kuusi puulyhtyä. Yhdessä on vajaa 200 osaa, älyttömästi piperrystä.

Kumikossa mies käyttää leppää ja haapaa – usein lauteita, joissa puu on kuivaa, suoraa ja oksatonta.

– Tätä ei Suomessa paljoa tehdä. Siitä vois tienatakin jotakin eläkkeen päälle.

Eläke saa vielä odottaa. Helsingin kaupunginteatterissa työn alla on lastennäytelmä Ystäväni pelikaani.

– Ensi-ilta siirtyi syksyyn.

Äänikirjoja Koivula lukee, mutta kaipaa elävää yhteyttä.

– Teatteria ei ole olemassakaan ilman yleisöä, muuten se on läpimeno. Kyllä se vaatii sen reaktion ja vuorovaikutuksen.

Enää ei tarvitse jännittää ihan joka lihasta, mutta jonkinlainen kutina täytyy olla.

– Taito korvaa voimaa aika tavalla. Aina se on jännä paikka, miten yleisö ottaa vastaan. Muutenhan se on niin kuin sukkahousuun oksennettua suklaata, jos ei mitään hermoa ole siinä jutussa.

Tämä juttu on julkaistu aiemmin Keski-Uusimaa-lehdessä.