Soukan kirjaston naapurissa kokoontuva Omnian Espoonlahden öljymaalauskurssi järjestää Ajaton öljyväri -näyttelyn kirjaston tiloissa.
Näyttely on tavallaan jäähyväisten jättö kirjastolle, joka pian sulkee ovensa. Ryhmällä on vuosien mittaan ollut kirjastossa monta näyttelyä.
Ajaton öljyväri -näyttelyssä on mukana 10 ryhmän harrastajaa ja näyttelyssä on 16 teosta.
– Koronasta johtuvan etäopetuksen vuoksi muutamat harrastajat ovat joutuneet jäämään kokonaan pois, koska kotona maalaustilan järjestäminen ei aina onnistu, ryhmän opettaja, kuvataiteilija Eeva-Riitta Vilkuna harmittelee.
Ryhmässä on sekä pitkäaikaisia että myös uusia kuvataideharrastajia.
Ryhmä on järjestänyt näyttelyitä muun muassa kotikulmillaan Soukan taideseuran galleria Villisiassa ja Soukan palvelutalossa sekä Omnian tiloissa Tapiolassa.
– Näyttelyn teokset ovat tällä kertaa erilaisista aihepiireistä. Yleensä valitsemme näyttelyyn kyseisen lukuvuoden teoksia, mutta etätyöskentelyn takia jokainen valitsi nyt työn itse kotonaan.
Kahtena edellisenä keväänä näyttely on jouduttu perumaan koronan vuoksi.
– Tässä näyttelyssä onkin mukana joitakin vähän vanhempia, parin vuoden aikana valmistuneita ja eri aihepiireistä tulevia maalauksia, Vilkuna mainitsee.
Tänä vuonna uusissa aihepiireissä on haettu inspiraatiota Afrikasta, kun ryhmä maalasi tropiikkiaiheita murretuilla ja kylläisillä väreillä.
Eeva-Riitta Vilkuna on toiminut ryhmän opettajana vuodesta 2005. Kuvataideryhmä on toiminut Soukan kirjaston naapurissa jo 1970-luvulta alkaen.
Näyttely jatkuu Soukan kirjastossa 26. helmikuuta asti.