Isot suunnitelmat merellisestä asuinalueesta lähellä Espoota ovat vastatuulessa – 4 000 uutta asukasta on liikaa

Kirkkonummen kunnan suunnitelmat suunnata merkittävää rakentamista Kantvikiin ja lähialueille ei ole Uudenmaan maakuntaliiton mieleen.

Kirkkonummen kunta on laatinut Kantvikin osayleiskaavasta luonnoksen, johon on pyydetty lausuntoja.

Uudenmaan liiton maakuntahallitus lausui maanantaina osayleiskaavasta oman näkemyksensä, joka on monilta osin kriittinen.

Maakuntahallitus pitää kaava osin Uudenmaan maakuntakaavan vastaisena. Maakuntakaava on kaavoituksen yli taso, johon kuntien pitää sovittaa oma kaavoituksensa.

Kantvikin osayleiskaavan tavoitteena on noin 4 000 asukasta laajalle alueelle. Kaava-alueeseen kuuluu Kantvikin taajaman lisäksi muun muassa Strömsby ja Sepänkannas.

Lue myös:

Kirkkonummella visioidaan uutta merellistä keskusta – kaikille avoin merenranta, 300 uutta venepaikkaa, uimaranta ja ravintola

Maakuntahallitus pitää asukasmäärän kasvua epärealistisena varsikin, kun sitä vertaa koko kunnan kasvutavoitteisiin.

Kaavaluonnoksessa osoitettuja uusia asumisen alueita tulee osittain supistaa ja uutta rakentamista tulee keskittää ja sijoittaa olemassa olevan rakenteen yhteyteen, maakuntahallitus linjasi lausunnossaan.

Asuinalueiden sijoittelua tulee lausunnon mukaan osittain vielä tarkistaa siten, että virkistysarvojen kannalta hyvät, yhtenäisemmät metsäalueet jätettäisiin rakentamisen ulkopuolelle.

Lisäksi maakuntahallituksen mielestä liikennejärjestelyitä pitää miettiä lisää. Ongelmaksi on nostettu liittymät kantatie 51:lle. Liikenne Kantvikiin kulkee tätä nykyä pääosin Upinniementietä pitkin.

Maakuntahallitus päätti lausunnosta yksimielisesti. Kirkkonummen edustaja hallituksessa on Reetta Hyvärinen (vihr.).

Maakuntahallituksen valvoo kuntien kaavoitusta maakuntakaavan muodossa ja sen lausunnoilla on painoarvoa kuntien kaavaratkaisuihin.

Myös ely-keskuksella on sanansa sanottavana kuntien kaavoista, joista päättäminen sinänsä on täysin kuntien oma asia. Ely-keskus on viime aikoina määrännyt muun muassa Espoon kaavoja uuteen valmisteluun.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut