Oletko ostamassa käytettyä autoa? – Jopa tuhansien eurojen ero pääkaupunkiseudulla ja pohjoisessa myydyn välillä

Käytetyistä autoista maksetaan pääkaupunkiseudulla ja Turussa keskimäärin jopa tuhansia euroja enemmän kuin muualla Suomessa, selviää autokauppaketju J. Rinta-Joupin tilastoista.

Tiedotteen mukaan käytettyjen henkilöautojen keskihinta oli viime vuonna 16 000 euroa. Kun pääkaupunkiseudulla ja Turun seudulla myytiin selvästi kalliimpia autoja kuin muualla Suomessa, olivat tilaston hännillä Kotka ja Keminmaa. Hintaeroksi muodostui Espoon ja Keminmaan välillä 6 900 euroa.

– Alueelliset eroavaisuudet johtuvat pääosin tuloeroista. Pääkaupunkiseudun korkeampi palkkataso näkyy meilläkin selkeästi myyntitilastoissa, arvioi tiedotteessa myyntijohtaja Markku Ala-Hakuni.

J. Rinta-Jouppi myi viime vuonna yhteensä yli 18 000 käytettyä ajoneuvoa. Niitä myytiin 12 prosenttia enemmän kuin vuonna 2020. Myös myytyjen autojen keskihinta nousi, 11 prosenttia.

– Kysyntä ylitti osittain tarjonnan ja hinnat lähtivät nousuun. Poikkeusaika on myös kerryttänyt kuluttajille säästöjä, jotka halutaan nyt investoida nykyistä ajoneuvoa arvokkaampaan autoon, Ala-Hakuni jatkaa.

Kun korona kasvatti kotimaan matkailua, kasvoi matkailuajoneuvojen myynti merkittävästi vuonna 2020. Tiedotteen mukaan sen jatkui viime vuonna, ja käytettyjen matkailuautojen keskihinta nousi 5 prosenttia.

Suomalaiset maksoivat J. Rinta-Joupilta ostetusta matkailuautoista keskimäärin noin 38 000 euroa. Vastaavasti myydyissä käytetyissä asuntovaunuissa keskihinta kasvoi 28 prosenttia, sen ollessa 21 700 euroa.

– Moni saattoi kokeilla matkailuautoa vuonna 2020, mutta päätyikin lopulta investoimaan matkailuvaunuun, arvelee Ala-Hakuni.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut