Terveys: Hyvä kunto ei tule itsekseen, vaan vaatii liikkumista ja voimistelua.
Tänä talvena Irma Lönnrot on nähty tiuhaan kolan kanssa lumitöissä Tehtaantiellä Jokelassa.
Ohikulkijat jäävät toisinaan juttusille ja kysyvät suoraan kolaajan ikää.
– Kun kerron, että täytän seuraavaksi 94 vuotta, he päivittelevät asiaa, Lönnrot nauraa.
Viimeisimmän lumimyräkän jälkeen hän teki lumityöt myös selkävaivaa potevan naapurin puolella.
– Arvelen, että lunta on satanut kahteen otteeseen 30 senttiä. Talonmiehen kanssa on sovittu, että hän auraa traktorilla kolon lumia varten. Työnnän kolalla lumet koloon.
– Viimeistelyyn käytän lapiota ja harjaa. Kolaaminen on kovaa työtä, Lönnrot juttelee.
Hän on asunut koko elämänsä lähitienoilla. Lapsuuden Nurmijärven Nukarilla ja aikuisuuden Tuusulan Jokelassa.
Liikuntainnostus heräsi 1970-luvun alussa, kun Suomen Vanutehdas palkitsi liikkuvia työntekijöitä lusikoilla.
Nykyisin päivä alkaa aamuvenyttelyllä sängyssä.
Läpi vuoden Lönnrot lähtee sauvojen kanssa kolmen–neljän kilometrin kävelylenkille.
– Minulta on kysytty, tekeekö kotihoito minulle ruuan. Teen ruuan itse. Joulun alla valmistin 30 isoa rasiallista joululaatikoita, kun ystävät pyysivät. Porkkana-, peruna- ja lanttulaatikkoa, hän luettelee.
Irma Lönnrot laittaa ulkovaatteet päälle ja pujottaa lenkkitossuihin liukuesteet. Hänellä on myös nastakengät, mutta niistä on nastat kävelty loppuun.
– Jotkut kertovat olevansa minulle kateellisia kuntoni vuoksi. Se ei ole tullut ilmaiseksi, vaan on vaatinut paljon kävelyä, voimistelua ja liikkumista. Pystyn tekemään, mitä vain. Olen kiitollinen siitä.
Veljentytär Maritta Väänänen huomauttaa, että terveyttä lisää positiivinen elämänasenne.
– Alat juttelemaan ihmisille, niin vanhoille kuin nuorille.
Taloyhtiössä asuva seinänaapuri huikkaa, että valtion rahapussi säästyisi, jos Irman kaltaisia ikäihmisiä olisi enemmän.
– Ketään ei voi pakottaa, vaan ihmisellä täytyy olla halu liikkua ja huolehtia terveydestään. Liikkua voi monella tavalla. Kuntosalille ei tarvitse mennä, Lönnrot miettii.
Hän tuntee itsensä kuntonsa puolesta 80-vuotiaaksi.
– Ainoa lääkitys on verenpaineeseen. Sain lääkkeet kun mieheni kuoli vuonna 1999. Suru nosti verenpainetta.
Vastaanotolla lääkäri pyysi puristamaan kättä.
– Minulla on kuulemma mahdottoman hyvä kunto. Se on lenkkeilyn ansiota. Se on minulle huumetta.
Tämä juttu on julkaistu aiemmin Keski-Uusimaa-lehdessä.