Katujengit: Myös nöyryytys- ja alistusvideoihin suhtaudutaan pinnallisesti, sanoo komisario Hannu Väänänen Länsi-Uudenmaan poliisista.
Poliisi on lisännyt läsnäoloaan merkittävästi esimerkiksi kauppakeskuksissa viime kesänä alkaneen katujengitutkinnan aikana.
– Poliisi menee sinne, missä häiriöt ovat. Poliisin näkyvyydesta on tullut positiivista palautetta nuorten lisäksi myös esimerkiksi yrittäjiltä ja kauppakeskuksilta, sanoo komisario Hannu Väänänen Länsi-Uudenmaan poliisista.
Väänänen tuntee parhaiten Espoon tilanteen, mutta hän sanoo että poliisin ennaltaehkäisevä työ on samanlaista myös esimerkiksi Helsingissä.
Pk-seudulla on poliisin arvion mukaan kymmenkunta katujengiä ja ilmiö on kasvussa.
– On paljon nuoria, jotka eivät ole ilmiössä sisällä, mutta ovat sen vaikutuspiirissä. Nuoret kokevat poliisin paikalla olon tärkeäksi.
Katujengien tapa puhua väkivallasta hämmästyttää Väänästä. Poliisi on seurannut ja puhuttanut ilmiössä mukana olevia?
– Minua ihmetyttää, miten kevyesti väkivallasta puhutaan, vaikka toisella olisi vakavia vammoja. Myös nöyryytys- ja alistusvideoihin suhtaudutaan pinnallisesti. He eivät aina ymmärrä mitä ovat tekemässä.
Kevyt suhtautuminen väkivaltaan lisää Väänäsen mukaan riskiä sivullisille.
– Kun väkivaltaa käytetään julkisella paikalla, niin sivullisetkin ovat vaarassa. Ilmiö on nyt siellä, missä lapset ovat tottuneet normaalisti viettämään aikaa. Tilanne on kylmäävä. Mitä on tulossa, jos ei päästä nyt väliin? Joku lapsi voi joutua niin vakavan väkivallan uhriksi että menehtyy tai saa vakavia vammoja.
Poliisivastaisuus on lisääntynyt nuorissa aikuisissa, jotka ovat syvällä katujengeissä.
– Poliisin auktoriteetti ei ole sama kuin ennen. On fyysistä vastaan panemista ja suunsoittoa. Poliisin työtä kuvataan ja levitetään someen. Osa videoista leikataan niin, että poliisi näkyy huonossa valossa.
Saako poliisin toimintaa kuvata?
– Poliisi on julkisella paikalla julkisessa virassa. Kuvausta rajoitetaan vain poikkeustapauksissa. Eihän se aina ole mukavaa, kun on kameran linssissä. Suurin osa ennaltaehkäisevässä toiminnassa olevista on tottunut siihen. Ja jos joku jotain kuvaa, niin hän kuvaa täysin normaalia poliisitoimintaa.
Sosiaalisessa mediassa on levitetty videoita, joita rikoksia tehdään myös kasvot näkyvissä.
– Sillä saadaan mainetta ja videolle levikkiä. Sosiaalinen asema perustuu heidän mielestä siihen, miten paljon jotain levitetään ja mikä saa eniten huomiota.
Väänänen myöntää, ettei poliisilla ole aina riittävästi resursseja ennaltaehkäisevään työhön.
– Meillä on vakavia rikoksia, jotka liittyvät jengeihin. Olisi pitänyt pystyä tekemään vieläkin enemmän. Poliisin pitää olla vieläkin enemmän läsnä. Näkyvä poliisi nuorten keskuudessa on kaikkein paras väline ilmiön taklaamiseen. Tietysti rikostutkinnalla puututaan rikoksiin, mutta silloin ollaan jo myöhässä.
Poliisi ei pysty yksin tätä ratkaisemaan. Tarvitsemme viranomaisten yhteistyötä. Rakenteet siihen ovat kyllä kunnossa.