Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Espoo alkaa jakaa koronaviruksen kotitestejä koululaisille – Katso, missä tilanteissa oireettoman kannattaa harkita kotitestin käyttöä

Espoo pyrkii jakamaan koronaviruksen kotitestit koululaisille ja opiskelijoille tämän viikon aikana ennen talvilomaviikon alkamista, kaupunki kertoo tiedotteessa.

Pikatestejä ei tehdä kouluissa eikä oppilaitoksissa, vaan testit jaetaan kotiin kuljetettavaksi.

Jaettavassa pakkauksessa on viisi kotitestiä.

Testin lämpötila ei saisi laskea alle kolmen plusasteen, joten kaupunki suosittelee, että oppilaat ja opiskelijat kulkevat testijakopäivän jälkeen koulusta tai oppilaitoksesta suoraan kotiin.

THL:n suosituksen mukaan testejä käytetään pääasiassa vain, kun lapsella tai nuorella on koronaan viittaavia oireita.

Testeillä on mahdollista myös pyrkiä varmistamaan, ettei oireeton henkilö tartuta muita. Tämän vuoksi testejä voidaan käyttää myös ennen ylioppilaskoetta tai lomamatkan jälkeen ennen kouluun paluuta.

Myös Espoon kasvun ja oppimisen toimialajohtaja Harri Rinta-aho sanoi Länsiväylälle (LV 29.1.2022), että testeistä saatettaisiin saada paras hyöty irti, jos talvilomalla reissussa olleet oppilaat testaisivat itsensä ennen kouluun palaamista .

Kotitestit, kuten virallisetkin testit, saattavat kuitenkin antaa virheellisen tuloksen, joten oireisena ei saa osallistua opetukseen tai ylioppilaskirjoituksiin, kaupunki muistuttaa tiedotteessa.

Ohjeet koronaviruksen kotitestien käyttöön löytyvät terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) nettisivuilta teksti- ja videomuodossa.

THL:n sivuilla on myös kotitestausohje koululaisille, opiskelijoille ja koulujen ja oppilaitosten henkilökunnalle

Kotikäyttöön tarkoitetut testit ovat huoltovarmuuskeskuksen hankkimia.