Torviprotesti mielenosoitus järjestetään Helsingissä neljättä kertaa tämän viikon perjantaina ja lauantaina. Sillä vastustetaan bensan korkeaa hintaa.
Ensimmäistä kertaa mielenosoitus levittäytyy myös Helsingin ulkopuolelle. Kaikkiaan mielenosoitus hidastaa liikennettä 11 paikkakunnalla.
STOP! Autoilijoiden kuritukselle! -ryhmä vaatii, että bensan hinta on saatava alemmaksi. Kun öljyn maailmanmarkkinahinta on noussut, on polttoaineiden valmisteverojen joustettava.
Vain pääkaupungissa mielenilmaus on kaksipäiväinen. Kullakin paikkakunnalla osallistujia ohjeistetaan Facebookissa kerääntymään tiettyyn paikkaan, josta ajetaan kävelyvauhtia letkana hätävilkut päällä ja osin torvia soittaen.
Helsingissä autoletka lähtee liikkeelle Hakamäentieltä 18. helmikuuta Mannerheimintietä pitkin kohti eduskuntataloa kello 17 ja lauantaina kello 13. Autoja voi kerääntyä jonoksi myös Hämeenlinnanväylälle.
Letka jatkaa kohti kaupungintaloa, Presidentinlinnaa ja korkeinta oikeutta. Nimensä mukaisesti näissä paikoissa soitetaan auton äänimerkkiä.
Perjantaina keskustan liikenteeseen saattaa vaikuttaa vielä se, että mielenosoitusajon jälkeen autot ajetaan kauppatorille. Sen täyttyessä autoja menee Senaatorintorille.
Perjantaina mielenosoitus järjestetään Tampereella, Turussa, Oulussa, Rovaniemellä ja Seinäjoella. Lauantaina letkassa ajetaan hitaasti Jyväskylässä, Kuopiossa, Lappeenrannassa, Pietarsaaressa ja Kajaanissa.
Bensan hinnannousu oli yhtenä pontimena vähän aikaa sitten Mannerheimintien tukkineessa Convoy-liikkeen mielenosoituksessa.
Torviprotestia organisoiva Leevi Ruotsalainen sanoo Ylelle, ettei Torviprotesteilla ole mitään yhteyttä Convoy-liikkeeseen. Hänen mukaansa ajankohta heidän mielenosoitukselleen valittiin sen vuoksi, että Liikenne 12 -suunnitelman toimenpiteistä ollaan päättämässä nyt. Tällä hän viittaa vuodelle 2032 ulottuvaan liikennejärjestelmäsuunnitelmaan.
Ruotsalainen mukaan protestien taustalla on akuuttia bensanhintaa suurempi asia.
– Vaatimus on asennemuutos autoilijoita kohtaan, autoilijoita ei saa pitää lypsylehminä, sanoo Ruotsalainen Ylelle.
Helsingin tapahtumaa järjestävä Klaus Kannistola arvelee Ylelle, että letkan ajo kestää noin puolitoista tuntia.
Helsingin poliisin rikoskomisario Kaarle Lehmus sanoo, että tämän viikon aikana he ovat tiiviissä yhteydenpidossa järjestäjien kanssa ja käyvät läpi pelisääntöjä.
– Kaikki on aiemmin mennyt todella hyvässä yhteisymmärryksessä, sanoo Lehmus Ylelle.