Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Leila Lahtinen, 79, on jumissa omassa kodissaan Espoossa – "En ole kahteen viikkoon uskaltanut lähteä autolla minnekään"

Kaskimäki-katua Kurttilassa ei ole aurattu ainakaan kahteen viikkoon, kertoo toimitukseen yhteyttä ottanut Katja Enarvi.

Enarvin naapurissa asuva 79-vuotias Leila Lahtinen on jäänyt kotinsa "vangiksi". Hän ei uskalla lähteä pienellä autollaan liikkeelle, koska kadulla on jopa 20 senttiä syvät urat.

Hän ei myöskään uskalla kävellä kadulla, joka on toisena päivänä sohjoinen ja toisena päivänä erittäin liukas.

– En ole kahteen viikkoon uskaltanut lähteä autolla minnekään. Minulla on pieni auto ja sen pohja laahaa sohjossa. En pääse pois urista, Lahtinen kuvailee.

Kauppa- ja apteekkiasioissa hän on joutunut turvautumaan apuun.

Myös päivittäiset lenkit koiran kanssa ovat Lahtiselta jääneet tekemättä.

– Onneksi minulla on iso piha, niin koiraa voi käyttää ulkona. Normaalisti teen koiran kanssa kaksi tunnin lenkkiä päivässä, Lahtinen kertoo.

Lahtisen mukaan kadun viimeiset talot ovat mäen päällä. Niiden asukkaat ovat itse lingonneet kadun niin että pääsevät mäkeä ylös.

– Kuulin naapureilta, että tämä katu kuuluu kolmosvyöhykkeeseen. Sellaiset aurataan viimeiseksi. Näen ikkunastani pellolla kulkevan jalankulkuraitin, jota kyllä on aurattu ja hiekoitettu. En voi ymmärtää tällaista tilannetta!

Sankat lumisateet ja plussakeli ovat koetelleet kaupungin aurauskaluston kyvykkyyttä ja asukkaiden hermoja pian pari viikkoa.

Huonossa kunnossa olevia katuja on eri puolilla Espoota, sillä asiasta on Länsiväylän toimitukseenkin tullut toistakymmentä uutta yhteydenottoa aivan viime päivien aikana.

Edellisen kerran Länsiväylä kertoi lumenaurauksen ongelmista viikko sitten 8. helmikuuta. Kaupungilta vakuutettiin tuolloin, että auraustyöntekijät puurtavat töissä nyt niin paljon kuin työaikalainsäädäntö mahdollistaa.

Lue myös: Ambulanssi juuttui lumiselle tielle ja kotipalvelutyöntekijä joutui lapiotöihin Espoossa – näin lumi rassaa nyt asukkaita

Katja Enarvi kertoo, että Kaskimäen asukkaat ovat olleet yhteydessä kaupunkiin.

– Sieltä myönnettiin viime viikolla, että Kaskimäki on unohtunut. Kotikatuamme ei ole aurattu senkään jälkeen. Tänä aamuna (tiistaina) puhuin sinne taas, eivätkä luvanneet mitään.

– Tällä kadulla on 55 kotia ja yli sata asukasta. Itselläni on sikäli hyvä tilanne, että olen etätöissä, joten voin seurata, milloin katu on hiukan paremmassa kunnossa ja lähteä liikkeelle vasta sitten, Enarvi toteaa.

Kaskimäki sijaitsee Kurttilassa, joka on isohko asuinalue Saunalahden ja Kauklahden välissä.

Enarvi arvioi, että Kaskimäkeä ei ole aurattu yli kahteen viikkoon, edellisestä aurauksesta saattaa olla jopa 3–4 viikkoa.

Sää vaihtelee, ja kadulla on loskavalleja, lätäköitä ja välillä jäätä.

– Mekin maksamme aurauksesta verojen muodossa, Enarvi muistuttaa.

– Aivan lähellä olevaa kävelypolkua kyllä on aurattu useita kertoja tänä aikana, eli henkilöstöpulasta tai kaluston rikkoutumisesta ei ole kyse.