Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vakuutusyhtiöt: Liukastumisia sattuu nyt aiempaa enemmän, korvauksia kuitenkin vaaditaan vähemmän – "Ihmisistä on tullut entistä tietoisempia omista oikeuksistaan"

Liukkaat talvikelit työllistävät nyt vakuutusyhtiöitä takavuosia enemmän. LähiTapiolan yritysten vahinkotilastot paljastavat, että pihoilla, kulkuväylillä ja muilla alueilla sattuneet liukastumisvahingot ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana tuplaantuneet. Vahinkojen korvaussummissa on kuitenkin käynyt päinvastoin; keskimääräinen korvaussumma yhdestä vahingosta on pienentynyt noin tuhannella eurolla.

– Ihmisistä on tullut entistä tietoisempia omista oikeuksistaan ja korvauksia osataan nykyään hakea enemmän siltä, joka on vastuussa alueen kunnossapidosta, kertoo LähiTapiolan Markus Kääriäinen tiedotteessa.

Kääriäinen on havainnut, että ihmiset hakevat korvauksia nykyään aiempaa pienemmistä vahingoista. Kulut ovat tyypillisesti lääkäristä tai leikkaushoidosta koituvia kuluja.

– Yhden vahingon kohdalla puhutaan muutamista tuhansista euroista. Ne koituvat vahingosta vastuussa olevan maksettaviksi, ellei hänellä ole niitä kattavaa vakuutusta. Korvausvastuusta voi vapautua, jos liikkeenpitäjä tai kiinteistönomistaja on tehnyt olosuhteiden mukaiset ja tarpeelliset ylläpito- ja varotoimenpiteet, Kääriäinen kertoo tiedotteessa.

Pohjola Vakuutuksen henkilökorvauspalveluiden johtaja Kari Kujala ei näe tilannetta aivan yhtä radikaalina mittasuhteiltaan.

– Yleisesti liukkaat kelit näkyvät kasvuna vahinkoilmoitusten määrissä eli säällä on selkeä korrelaatio liukastumisista ilmoitettuihin vahinkomääriin. Talviaikaan liukastuminen tai kaatuminen on yleisin tapaturmatyyppi. Tämän vuoden osalta Pohjola Vakuutuksen tilastoissa ei vielä näy merkittävää kasvua liukastumisvahingoissa, Kujala kommentoi.