Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Jengin rahat loppuu ja sitten ollaan kusessa" – selvitimme toteutuiko maineikkaan olutfestarin isännän 2 vuotta sitten tekemä ennuste

Ravintola-ala: Mitä korona maksoi majoitus- ja ravintola-alalle?

Maaliskuussa 2020 Helsinki Beer Festivalin pitäaikainen messuisäntä Markku Korhonen ennusti, että korona aiheuttaa laajoja ongelmia, jotka kertautuvat monille tahoille:

– Tapahtumajärjestäjien itsensä lisäksi esimerkiksi ääni- ja valolaitteiden vuokraajille sekä catering-toimijoille. Koko tapahtuma-alalle. Etätyöläiset saavat palkkansa, mutta keikkatyöläiset ovat aika heikoilla. Jengin rahat loppuu ja sitten ollaan kusessa, hän lateli madonluvut keväällä 2020.

Majoitus- ja ravintola-alan liikevaihdosta katosi tammikuun 2020 ja marraskuun 2021 välisenä aikana arviolta noin 3,6 miljardia euroa.

Liian suuri lasku, sanoo ammattiliitto PAM.

Paljonko koronasta tuli takkiin alan työntekijöille?

– Menetetty palkkasumma majoitus- ja ravitsemistoiminnassa oli marraskuun 2021 loppuun mennessä – siis jo ennen omikron-aaltoa – noin 780 miljoonaa euroa, laskee PAM:n ekonomisti Olli Toivanen.

65 euroa päivässä on matalapalkka-alalla tyypillinen työttömyyspäiväraha. Työttömäksi tai lomautetuksi 2021 joutuneet saivat odottaa sitä viiden päivän omavastuun ajan.

– Kun koronaepidemian aikaisia ansionmenetyksiä ei ole korvattu kriisitoimialojen työntekijöille millään tavalla, ei ole mikään ihme, että työskentely koetaan toimeentulon kannalta erittäin riskialttiina ja aloilta pyritään pois, jos tilaisuus sallii, Toivanen muistuttaa.

Hän on keskustellut alanvaihtajien kanssa: Niin vanhempien alalla kymmeniä vuosia työskennelleiden kuin vastavalmistuneiden, joilla korona on ensin viivästyttänyt opintojen valmistumista harjoittelujaksojen peruunnuttua kerta toisensa jälkeen ja jotka ovat heti valmistuttuaan jääneet vaille töitä tai joutuneet lomautuskierteeseen.

Toivasen mukaan loppukesästä 2021 saatiin jo maistiainen tulevasta työvoimapulasta, kun ammattilaisia ei enää riittänyt vastaamaan äkisti lisääntyneeseen kysyntään.

– Aineettomat menetykset sekä osaamisessa että toimialalla työskentelyyn liittyvissä mielikuvissa ovat valtavia. Niiden korjaaminen kestää vuosia, Toivanen sanoo.

Etujärjestö MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi laskee, että alalta on poistunut 10 000–25 000 työntekijää.

Lapin mukaan työvoimapula pahenee, sillä meillä ei vartu uutta tekijäsukupolvea eikä ulkomailta saada apuja. Toisaalta koronan aikana on perustettu pari tuhatta uutta yritystä.

– Koronan jälkeinen innostus on valtavaa, mutta miten sitten käy: laskut odottavat. Alalla on vuokravelkaa järkyttävästi. Samaan aikaan hinnat nousevat johtuen energian ja elintarvikkeiden kallistumisesta, Lappi kertoo ristiriidasta.

NoHo Partnersia seuraava pörssianalyytikko Sauli Vilen arvioi, että suuren ravintolayhtiön kassavirta kääntyy maaliskuun alusta erittäin vahvaksi, kun patoutunut kysyntä purkautuu edellisten rajoitusten päättymisten tapaan.

Olisiko ravintola-ala nyt hyvä sijoitus?

– Sijoittajat joutuvat painottelemaan lyhyen aikavälin riskien sekä pitkän aikavälin potentiaalin välillä. Potentiaalin puolella vaakakupissa on edullinen arvostustaso (eli halpa hinta nyt) suhteessa normaaliin tuloskuntoon, Vilen pohtii.