Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Poliisi: Jengiytymistä ehkäistään viestinnällisin keinoin – tällä tavoin jengeiltä pyritään viemään kasvualustaa

Poliisi: Rikosten määrä Länsi-Uudellamaalla palasi ennalleen. Jengiaatetta ihannoiville sekä syrjäytymisvaarassa oleville nuorille on somessa tarjolla runsaasti huonoja malleja. Poliisi ei halua antaa jengiytymiselle kasvualustaa antamalla sille näkyvyyttä.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen rikostilastot vuoden 2021 osalta ovat valmistuneet. Poliisille ilmoitettujen rikosten määrä 35 464 on tilastojen valossa melko samalla tasolla kuin koronaa edeltävänä vuonna 2019. Tuolloin rikoksia kirjattiin noin 1 300 vähemmän.

Koko poliisilaitoksen toimintaa leimasi vahvasti vuoden 2020 loppupuolella tapahtunut Vastaamo-tietomurto, joka lyhyessä ajassa poiki liki 3 000 rikosilmoitusta käsiteltäviksi ja tätä varten tarvittiin tilapäisesti käsipareja. Hankintoja ja muita rekryjä lykättiin.

– Tänä vuonna aivan välttämätön tarve lisäresursseille olisi kolmen poliisin työvuoden verran, seitsemää olemme esittäneet, sanoo poliisipäällikkö Timo Saarinen.

– Vaikka 42 miljoonan budjetti on hyvä, toimintaympäristöömme suhteutettuna resurssit ovat edelleen tiukoilla.

Poliisin toiminnan painopisteet ovat toimintavalmiudessa, tiedonkulussa ja tehokkaassa, ennalta estävässä työskentelyssä. Tietoverkkorikollisuus on kasvussa ja sen kitkemiseen ICT-puolelle on lisätty resursseja.

Kentällä työskenteleviä partioita on muun muassa valmisteltu havainnoimaan herkemmin signaaleja pari- ja lähisuhdeväkivallasta, jotta kodeissa mahdollisesti tapahtuvaan väkivaltaan osattaisiin puuttua tehokkaammin.

Katujengin syntyminen on prosessi. Siihen liittyy aina alue, kaupunginosa, postinumero tai jokin reviiri, jota sitten puolustetaan.

Hannu Väänänen

Vuonna 2021 koko poliisilaitoksen alueella perheväkivaltatapauksia ilmoitettiin poliisille 336, vuonna 2019 tapausten määrä oli 502.

Lue myös: Komisario ihmettelee, miten kevyesti katujengien jäsenet puhuvat väkivallasta – "Mitä on tulossa, jos ei päästä nyt väliin?"

Tilastot eivät kerro suoraan sitä, minkä poliisi tietää. Etenkin alaikäisten kohdalla rikokset keskittyvät melko pienilukuiselle joukolle, joiden rikoskierteen katkaisemiseksi tehdään töitä kuntien, lastensuojelun, poliisin ja kolmannen sektorin yhteistyöllä.

Komisario Hannu Väänänen muistuttaa, että alueen nuorista suurimmalla osalla menee hyvin ja kehitys on eteenpäin pyrkivää. Häntä huolestuttaa sen sijaan elokuvista, peleistä ja somesta vaikutteita itseensä imevät, yleensä jo syrjäytymisvaarassa olevat nuoret, joita rikollisten elämäntapa ja siihen liittyvä väkivaltaisuus viehättävät.

Tähän jengiaatteeseen liitetään myös räikeä kielenkäyttö ja uhkaava käyttäytyminen.

– He kokevat saavansa tällä mainetta, kunniaa ja rahaa, Väänänen taustoittaa.

Poliisi on varovainen sanoissaan, eikä halua antaa nuorison jengiytymiselle kasvualustaa antamalla sille näkyvyyttä.

– Katujengin syntyminen on prosessi. Siihen liittyy aina alue, kaupunginosa, postinumero tai jokin reviiri, jota sitten puolustetaan.

– Jengejä harvemmin syntyy syrjässä, sillä se vaatii aina vastavoiman. Tämä on mahdollista paikoissa, joissa myös on paljon nuorisoa.

Huumausainerikollisuus työllistää poliisia monin tavoin, mutta esimerkiksi uutisotsikoissa viime päivinä paljon ollut Lohja ei ole muuttunut lohjalaisille vaarallisemmaksi tai Lohja huumausaineiden keskukseksi.

– Lohjalla on joukko aikuisia nuoria miehiä, jotka tuntevat toisensa. Huumausaineet liittyvät vahvasti kuvioihin. Sitten on velkoja, velkojen perintää ja tähän liittyvää väkivaltaa, sanoo rikostorjuntasektoria johtava rikosylikomisario Kari Siivo viitaten viime aikojen uutisointiin.

Koko poliisiaseman alueella huumausainerikoksia poliisin tietoon tuli 1 969 vuonna 2021. Koronavuonna 2020 lukema oli 2 588 ja vuotta aiemmin 2 017.