Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ria Kataja katsoi suomalaisen klassikkoelokuvan, jossa raiskattu päätähti jää haaveksimaan miehestä ovenpieleen – "Siis aivan järjetön elokuva"

Teatteri: Nyt pöllytetään vanhan suomalaisen elokuvan naiskuvaa.

Vuonna 1953 ensi-iltansa saaneessa Hilja maitotyttö -elokuvassa Hilja ajelee maitokärryillä ees sun taa ja on niin isäntärengin kuin naapurin nuoren kesävieraan intohimojen kohde. Toinen raiskaa ja toisen kanssa Hilja muhinoi halusta, mutta sitten rakastettu lähtee vuosiksi ulkomaille opiskelemaan. Maitotyttö jää ovenpieleen haaveksimaan.

– Siis aivan järjetön elokuva, Ria Kataja puuskahtaa.

Näyttelijänä tunnettu Kataja on ohjannut SuomiFilmin salaiset kansiot – kadonnutta naisroolia etsimässä -teoksen, jossa suomalaisen elokuvan naiskuvaa läpivalaistaan eri tavoin, myös sukupuolirooleja vaihtamalla. Salaisista kansioista putkahtaa esiin muun muassa Hissu maitopoika, jonka roolia esittää nainen.

Kun Hissu kertoo tarinaansa, käänteinen asetelma voi olla yllättävänkin paljastava.

– Koko elokuvahan on todella rankka ja julma naisroolia kohtaan, aivan absurdi ja kamala. Ei vastaavaa voisi nykypäivänä edes tehdä, Kataja toteaa.

Esityksen kohtauskimara on painokkaasti suomalaisen elokuvan ensimmäiseltä kultakaudelta 1940- ja 1950-luvuilta ammentava, vaikka väliajan jälkeen siirrytään pikku hiljaa kohti toista, vuoden 1995 paikkeilla alkanutta, nousukautta. Rooleissa nähdään esityksen käsikirjoituksestakin vastaavat Pinja Hahtola ja Mari Lehtonen.

– Melkein joka kohtauksessa varsinkin ensimmäisellä puoliajalla on mukana ohjaaja-tuottaja Toivo Särkän hahmo. Hän ei edusta ainoastaan itseään, vaan miehistä tapaa kohdata maailma ja naisen sosiaalisesta roolista tulevat ihmiset, Kataja muotoilee.

– Ensin halusimme vain kokeilla, miltä tuntuu olla maskuliinitontilla ja millaisia asioita voi piirtää esiin sen kautta, että teemme samoja asioita kuin mieheksi kirjoitettu roolihenkilö. Huomasimme hyvin nopeasti, kuinka se kirkastaa tietynalaisia rakenteita ja asioita, joita meihin on pitkältä ajalta juurtunut.

Teos ei himmaile asiaansa, mutta siinä ei myöskään lukituta ryppyotsaisuuteen. Vuosikymmenten takaisia ikonisia hahmoja rapsutellaan tavalla, josta irtoaa myös komiikkaa.

–  Huumori on tavallaan kirjoitettu jo esityksen kieleenkin. Siinä puhutaan, kuten vanhoissa elokuvissa puhutaan, Kataja kertoo.

Naisen rooli elokuvien maailmassa on ollut aiemmin hyvin kapea samalla kun mies on saanut olla ihmisen kuva.

– Nainen on aina tyttöystävä, äiti tai muulla tavalla omaa sukupuoltaan edustava. Naisen kuva oli yleensä miehen kirjoittama ja hänen oletuksensa siitä, millainen nainen on.

Kataja arvioi, että tänä päivänä naisen on jo mahdollista esittää geneeristä ihmistä, eli ihmistä yleisellä tasolla niin, että naiseus ei ole roolin ensisijainen määrittäjä. Itsestäänselvää se ei silti ole.

– Olen itsekin elokuvissa näytelleenä saanut havahtua siihen, että rooleista puhutaan aina naisrooleina, mutta miehet saavat rooleja.

Voiko nainen olla muuta kuin nainen?

– En miellä itseäni ensisijaisesti sukupuoleni edustajana, ja aina kun törmään kestämättömiin rakenteisiin, aktivoin itseni parhaan kykyni mukaan toimimaan kuin olisin se muutos, jonka haluan nähdä.