Elämäntyö: Kaj-Olavi Alénille ja Rita Kanervolle kahvitupa on elämäntapa.
Minna Airamaa
Espoo ympärillä on kasvanut, mutta yksi on pysynyt. Punamultainen talo Bembölessä Turuntien varrella on seisonut paikallaan pian 300 vuotta. Ruokaa ja juomaa siellä tarjottiin ensimmäisen kerran 1760-luvulla, jolloin talossa toimi kestikievari.
Kaj-Olavi Alénin ja Rita Kanervon tarina Bembölen kahvituvassa alkaa 50-luvulta, kun sisarusten vanhemmat ryhtyivät pitämään siinä kahvilaa.
Bembölen kahvituvan ainutlaatuisen vanhan miljöön vaaliminen on tärkeää Kaj-Olavi Alénille ja Rita Kanervolle. Sami Kuusivirta
Molemmatovat autelleet kahvituvalla lapsesta saakka ja jääneet sille tielle.
– Koulussa meni huonosti ja niinpä isä sanoi, että jää tähän talkkariksi ja muihin hommiin, Alén naurahtaa.
Niitä hommia pian 81-vuotias Alén hoitaa edelleen joka päivä, myös viikonloppuisin.
Oli kirvesmiestä, puukkomiestä, pyssymiestä.
– Konttoritöitä, kirjanpitoa, kunnossapitoa. Ei ole käynyt mielessä lopettaa. Niin kauan kuin askel kantaa ja yläpää toimii, aion jatkaa, hän myhäilee.
Samaa sanoo Kanervo.
– En osaisi jäädä eläkkeelle, vaikka siinä iässä jo olenkin. Tämä on elämäntapa. En ole täällä joka päivä, mutta tarvittaessa hyppään aina vuoroon, Kanervo sanoo.
Kahvituvan vetovastuu siirtyi Alénille ja Kanervolle vuonna 1969, kun heidän isänsä kuoli. Tunnustuksena elämäntyöstä ja kievariperinteen vaalimisesta sisarukset palkittiin viime itsenäisyyspäivänä Espoo-mitalilla.
Sami Kuusivirta
Sisarusten lapsuudessa 50-luvulla seutu oli kovin toisenlaista. Viereisen Bellin kartanon navetasta haettiin kermat ja maidot, muu tarvittava saatiin lähistöllä sijainneesta Varubodenista.
Kun Espoon kasvun vuodet alkoivat, ne näkyivät myös Bembölen kahvituvalla. Rakennusmiehiä riitti asiakkaiksi, kun Turunväylää ja Kehä III:sta rakennettiin.
Jorvin sairaalan rakentamisen aikaan meno yltyi niin hurjaksi, että kahvituvalla tarvittiin portsaria.
– Olimme silloin iltakymmeneen auki ja meno oli villiä, kun rakennusmiehet tulivat ryyppäämään, Kanervo muistelee.
60- ja 70-luku olivat myös murtautujien kulta-aikaa. Alén muistelee yhyttäneensä tuvalta jos jonkinlaista hämärämiestä.
– Oli kirvesmiestä, puukkomiestä, pyssymiestä. Oma riskinsä siinä toki oli, osa oli aika arvaamattomia. Mutta nuorena sitä oli hullunrohkea, piti tulla aina itse paikalle katsomaan.
Murrot loppuivat, kun kahvitupaan asennettiin hälytysjärjestelmä.
Sami Kuusivirta
Vanhan vaaliminen on tärkeää Alénille ja Kanervolle.
– Vanha miljöö viehättää monia. Tällaisia ei ole kovin montaa jäljellä, Alén sanoo.
– Ja katsokaapa tarkkaan salin puolen vihreitä tuoleja. Ne ovat todella hyvää tekoa, vankkoja ja hyvin säilyneitä, ajalta, jolloin kaikki tehtiin käsin ja huolella, hän jatkaa.
Suuren takkatuvan puolella pöydät ja tuolit ovat sisarusten vanhempien 50-luvulla hankkimia.
Vaikka asiakkaita on paljon, tupa on rauhallinen. Taustamusiikkia ei ole ja valaistus on tarkoituksella maltillinen.
– Moni tulee tänne rauhoittumaan, varsinkin joulun aikaan. Monet myös sanovat, että on kiva, kun paikka ei muutu. Meillä on asiakkaita jo kolmannessa polvessa, ja heille on tärkeätä, että täällä on yhä samoja esineitä, Kanervo sanoo.
Kaj-Olavi Alén on työskennellyt kahvituvassa lapsesta saakka. Sami Kuusivirta
Asiakkaista monet on tuttuja jo useiden vuosikymmenten takaa. Bembölen kahvituvasta on tullut monille perinne, jonne palataan vuosien mittaan ja jonne tullaan kauempaakin. Helmikuisena arkipäivänä kahvitupa on ääriään myöten täynnä.
Espoon keskus ravintoloineen ja Ikea lihapullineen eivät ole vieneet asiakkaita.
Mikä on suosion salaisuus?
– Itse tehty kotiruoka on yksi tekijä. Se on tänä päivänä ehkä jopa kysytympää kuin ennen. Sekin on tärkeää, että tähän pääsee ihan viereen autolla, eikä tarvitse ajaa ensin parkkihalliin, kuten kauppakeskuksissa, Kanervo pohtii.
– Meillä on hyvät ja uskolliset työntekijät, jotka ovat olleet täällä vuosia, Alén kiittää.
Bembölen kahvituvan rauhallinen tunnelma viehättää monia. Sami Kuusivirta
3
