Lakkautusuhan alla olevan Bembölen koulun kohtalo ratkaistaan kaupunginhallituksessa – lautakunta säilyttäisi koulun

Lakkautusuhan alla olevan ruotsinkielisen Bembölen koulun kohtalo ratkaistaan Espoon kaupunginhallituksessa.

Koulun lakkautusta käsiteltiin torstaina Svenska rum -lautakunnassa, joka päätyi äänestyksen jälkeen vastustamaan virkavalmisteluna tehtyä lakkautusehdotusta. Äänestystulos koulun säilyttämisen puolesta oli lautakunnassa 8–5.

Tulos ei kuitenkaan vielä tarkoita koulun säilyttämistä. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Henrik Vuornos (kok.) kertoi perjantaina käyttäneensä otto-oikeutta ja tuovansa lakkautuksen kaupunginhallituksen päätettäväksi.

Vuornos arvioi, että kaupunginhallitus käsittelee asian maaliskuun alussa, mahdollisesti 7. maaliskuuta.

Bembölen oppilaiden vanhemmat ovat vastustaneet koulun lakkautusta.

Vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Tommi Turku sanoi Länsiväylälle viime joulukuussa, että lakkautus vähentäisi kaksikielisten perheiden mahdollisuuksia laittaa lapsi ruotsinkieliseen kouluun, kun koulumatkoista tulisi aiempaa pidempiä ja vaarallisempia.

Espoon kasvun ja oppimisen lautakunta päätti äskettäin Nuuksion ja Hösmärinpuiston koulujen lakkautuksesta. Päivänkehrän koulun Komeetan toimipisteen lakkauttaminen jätettiin sen sijaan vielä pöydälle.

Koululakkautukset ovat osa Espoon säästöohjelmaa. Valtuusto on hyväksynyt ohjelman, jossa päätettiin hakea säästöjä muun muassa perusopetuksen yksikkökokoja kasvattamalla.

Bembölen koulu tarjoaa opetusta vuosiluokille 1–4. Koulussa on Espoon kaupungin mukaan noin 40 oppilasta.

Koulun lakkauttamisen on laskettu tuovan noin 255 000 euron vuosittaiset säästöt. Lakkauttaminen on ollut aiemmin esillä vuosina 2019 ja 2016.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Mainos: HotLips

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut