USU: Hoitojonojen purku kestää yli 2 vuotta – Yli 10 000 potilasta oli joulukuussa odottanut hoitoon pääsyä laittoman pitkään

Koronapandemian aikana syntyneiden hoitojonojen purkaminen kestää aiemmin arvioitua pidempään, kertoo Uutissuomalainen (USU). Näin arvioi sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila.

Varhila arvioi pandemian ensimmäisenä syksynä vuonna 2020 Ylelle, että hoitojonojen purkamisessa menisi kaksi vuotta, mutta nyt arvio on pessimistisempi. Varhila ei halua arvioida tarkasti, kuinka kauan pandemian aikana paisuneiden hoitojonojen purkuun menee.

– Tällaisen arvion tekeminen on vaikeaa tilanteessa, jossa pandemia edelleen vaatii palvelujärjestelmän resursseja. Ilman muuta on selvää, että hoitojonojen purkaminen vie (aiemmin) arvioitua pidemmän ajan, hän sanoo Uutissuomalaiselle.

Varhilan mielestä on oletettavaa, että hoitovelka on jatkanut kasvuaan alkuvuonna. Joulukuussa kiireettömään erikoissairaanhoitoon pääsyä oli odottanut yli puoli vuotta – eli lain määräämää hoitotakuuta pidempään –  yli 10 000 potilasta. Vuodessa yli puoli vuotta hoitoa odottaneiden potilaiden määrä lisääntyi noin 3 200:lla.

Varhilan mielestä hoitojonojen purkamisessa pääpainon tulee olla perustason palveluissa, jotta laajamittaista erikoistason palveluiden tarvetta voidaan vähentää.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut