Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomen lähialueilla on rauhallista, sanovat ministerit Pekka Haavisto ja Antti Kaikkonen – Mitä se käytännössä tarkoittaa?

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) ja ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) vastasivat presidentin ja pääministerin osuuden jälkeen yhteisessä tiedotustilaisuudessa muun muassa kysymykseen siitä, mitä käytännössä tarkoittaa se ettei Suomeen kohdistu ulkopoliittista uhkaa ja että lähialueilla on rauhallista?

– Lähialueiden osalta Venäjä oli jo pidemmän aikaa siirtänyt joukkoja Ukrainan rajan tuntumaan. Sitä kalustoa jota on Suomen lähialueilla, on jo aiemmin siirretty Ukrainan läheisyyteen, vastasi Kaikkonen.

Puolustusministeri pelkää, ettei Venäjän operaatio Ukrainassa tule rajoittumaan vain Donbassin alueelle.

Myös Pekka Haavistolta kysyttiin, olisiko jäsenyys sotilasliitto Natossa nyt ajankohtainen.

– Käymme nyt keskusteluja puolueissa ja myös puoluerajojen yli asiassa. Lähtökohtaisesti Suomella on turvallisuuspolitiikka kriisiaikojen varalle. Siihen kuuluu myös yhteistyö Nato-kumppanien kanssa. Kriisin jälkeen katsotaan, mitä tarvittaisiin lisää, Haavisto muotoili.