Koronavirusta on Espoossa edelleen liikkeellä paljon – "Maskia kannattaa käyttää"

Koronavirus: Koronavirusta on edelleen paljon liikkeellä.

Espoon koronatilanne on pysynyt vakaana. Espoon sairaalassa on 11 eristyspotilasta ja Husissa 7.

Ilmaantuvuusluku eli koronatautitapausten määrä 100 000 asukasta 14 vuorokauden aikana on laskenut 1 567:ään.

Rokotuskattavuus nousee hitaasti. Espoossa on viime keskiviikkoaamuun mennessä annettu yhteensä 582 028 koronarokotetta, joista kolmansia rokotusannoksia on 141 330.

Ensimmäisen annoksen on saanut 89,2 prosenttia ja toisen annoksen 86,4 prosenttia. 12 vuotta täyttäneistä espoolaisista. Kolmannen annoksen kattavuus on noussut 60,7 prosenttiin.

Neljäs koronarokoteannos annetaan niille 12 vuotta täyttäneille, joiden immuunipuolustus on voimakkaasti heikentynyt.

– Kolmas rokoteannos jää monelta ottamatta sen vuoksi, että he ovat sairastaneet omikronmuunnoksen aiheuttaman koronan. Osa jättänee kolmannen rokotteen ottamatta sen vuoksi, että julkisuudessa on keskusteltu siitä, että omikronmuunnos aiheuttaa aiempia variantteja lievemmän taudin. Kannustan kuitenkin edelleen hakeutumaan rokotuksiin, terveyspalvelujen johtaja Markus Paananen sanoo.

Yhteensä 48 698 espoolaista on laboratoriovarmistuksen mukaan sairastunut koronaviruksen aiheuttamaan covid-19-tautiin.

Viimeisen viikon aikana koronatestejä on tehty vähän yli 5 000. Positiivisten testitulosten osuus on laskenut 39,78 prosenttiin.

– Maskisuositus on tällä alueella voimassa toistaiseksi. Koronavirusta on edelleen runsaasti liikkeellä, joten maskia kannattaa käyttää. Se on helppo ja halpa tapa suojata itseä ja muita, Paananen muistuttaa.

Viimeisen kahden viikon aikana Espoossa on laboratoriotestein todettu yhteensä 4 541 tautitapausta.

Suurin tartunnan saaneiden ikäryhmä on nyt 35–54 -vuotiaat. Heitä on nyt 40 prosenttia sairastuneista.

Vähiten sairastuneita on yli 55-vuotiaiden ikäryhmässä, vain 8 prosenttia.

Tautiin on menehtynyt 122 espoolaista.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut