Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uusi riskialue punkkien levittämälle vakavalle aivokuumetaudille – tautitapausten määrä kasvoi merkittävästi viime kesänä

Kirkkonummella on luokiteltu nyt kaksi aluetta, jotka ovat puutiaisaivotulehduksen riskialueita ja asukkaat voivat saada maksuttoman TBE-rokotuksen.

Kansallinen rokotusohjelma puutiaisaivotulehdusta vastaan laajenee tänä vuonna Kirkkonummella ja Lohjalla. Kirkkonummella ohjelmaan liitetään Masalan postinumeroalue 02430.

Vuosi sitten Kirkkonummella luokiteltiin Luoman postinumeroalue 02440 riskialueeksi.

Puutiaisaivotulehduksen ilmaantuvuus on noussut näillä alueilla merkittävästi viiden seurantavuoden aikana.

Kyseisillä postinumeroalueiden asukkaat ja mökkiläiset ovat oikeutettuja maksuttomiin rokotuksiin.

Viime vuonna THL:n tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin yhteensä 150 puutiaisaivotulehdustapausta, mikä on huomattavasti enemmän kuin edellisinä vuosina.

− Koronapandemian aikana ihmiset ovat liikkuneet ja harrastaneet enemmän ulkona, viettäneet aikaa mökeillä ja matkailleet tavallista enemmän kotimaassa. Viime kesä oli myös ulkoilusään puolesta erinomainen, sanoo THL:n tutkija Henna Mäkelä.

TBE-rokote suojaa vain viruksen aiheuttamalta puutiaisaivotulehdukselta. Rokote ei suojaa muilta puutiaisten eli punkkien välittämiltä taudeilta, kuten borrelioosilta, eikä se estä punkkeja tarttumasta ihoon.

Kaikkia punkin levittämiä tauteja voi torjua suojautumalla punkin puremilta, THL muistuttaa.