Rintamaveteraani Hannes Tuovinen täytti 98 vuotta helmikuun lopussa. Syntymäpäiväonnittelijoita riitti: Hän sai onnitteluja eri kanavien kautta kolmisentuhatta.
Tuovinen palveli rintamalla syksystä 1942 vuoden 1944 marraskuuhun konekivääriampujana Rukajärven alueella, jossa oli useampia puolustuspaikkoja. Puolustusalue oli 200 kilometriä pitkä. Hän palveli 18-vuotiaana alokasajan Kuopiossa, jossa vannoi sotilasvalan. Kuopiosta hän lähti rintamalle.
– Isänmaan puolustus oli päällimmäinen ajatus ja tehtävä. Ei sodassa muuta hyvää ollut. Ei rintamatovereista sellaisia ystäviä tullut, että olisimme toisiamme myöhemmin tavanneet, Tuovinen kertoo Luoteis-Uusimaa-lehdelle.
Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan rintamaveteraani tuomitsee jyrkästi:
– Kyllä on ihmiset tyhmiä. Ei enää sotia. Neuvotelkaa.
Hannes Tuovinen toivoo, että nuorempi sukupolvi kantaa viestikapulaa eteenpäin ja vaalii veteraanien muistoja sekä jatkaa kokemuksia eteenpäin:
Nuoriso kuuntelee mielellään. Meillä on hyvä nuoriso.
Hannes Tuovinen
– Nuoriso kuuntelee mielellään. Meillä on hyvä nuoriso. Olen käynyt kouluissa puhumassa sotakokemuksistani. Nuoret kyselevät paljon. Eräässä koulussa oppilaat olivat tehneet ennakkoon 50 kysymystä. He kysyivät esimerkiksi miten pääsimme suihkuun ja mitä aamupalaa meillä oli. Suihkuun emme päässeet ja söimme silloin, kun saimme ruokaa. Kastoimme limppua kahvinkorvikkeeseen. Vaatteita sai vaihtaa, jos kuormassa oli puhtaita vaatteita. Se oli se korpielämä sellaista.
Rintamaveteraani ei halua muistella sotaa liian yksityiskohtaisesti vaikka kokemukset ovatkin piirtäneet mieleen ikuisen jäljen. Hän selvisi sodasta fyysisesti haavoittumatta.
– Sota palaa kirkkaana mieleen, kun siitä kysytään.
Työuransa Hannes Tuovinen teki maanviljelijänä kotitilalla. Hän toimi myös metsätöissä työnjohtajana. Opettaja Viena Mielikki Vuoriston kanssa yhteiselo kesti yli 60 vuotta.
Pariskunnalle syntyi poika Erkki, josta tuli menestyvä liikemies. Tämä muutti asumaan etelään Uudellemaalle ja sai vanhempansakin muuttamaan perässä.
– Erkki oli kiireinen työssään. Asuimme lähempänä toisiamme ja tapasimme useammin.
Hannes Tuovinen jäi leskeksi vuonna 2011. Poika on jokapäiväisessä elämässä aktiivisesti mukana ja auttaa isäänsä arjen askareissa.
– Ei sitä osaa ajatella elämää eteenpäin. En suunnittele enää mitään vaan menen päivä kerrallaan. Elän hetkessä. Niitä mukavia hetkiä tuntuu kyllä tulevan! Ei tule minulla aika pitkäksi, Tuovinen viittaa niihin moninaisiin tilaisuuksiin, joissa hän on saanut edustaa veteraanisukupolvea aina Linnan juhlien itsenäisyyspäivän vastaanotosta lähtien.
– Olen yksi veteraani muiden joukossa. On hienoa, että saan edustaa veteraaneja, hän toteaa vaatimattomasti.
Tämä juttu on julkaistu aiemmin Luoteis-Uusimaassa.