– Olen kuullut kouluissa sanottavan lapsille, että vaikka osa venäläisistä haluaa sotaa, niin se ei tarkoita kaikkien venäläisten haluavan sotaa, Suomessa vuosia asunut Maria Valkama, 33, toteaa.
Toteamuksessa on hänen mukaansa iso ongelma.
– Se pitää sisällään ajatuksen siitä, että kannattaa vähän varoa kaikkia venäläisiä ennen kuin tietää, mitä he ajattelevat.
Venäjältä Suomeen muuttaneen äidin tyttärenä Valkama toivoo, että lapsille puhuttaisiin toisin.
– Me ihmiset emme ole sodassa keskenämme. Sodasta päättävät valtiojohtajat. Me suomalaiset, venäläiset, ukrainalaiset sekä muut, me haluamme rauhaa.
Venäjän hyökkäys näkyy Valkaman mukaan Vantaallakin muuttuneena asenteena venäläisiä ja venäjänkielisiä kohtaan.
– Minua kohtaan ei hyökätä, koska puhun suomea ilman aksenttia ja minulla on suomalainen nimi, mutta olen huolissani venäläisten perheenjäsenten ja ystävieni puolesta.
Valkama kertoo nähneensä Facebookissa postauksia siitä, että ihmiset aikovat poistaa elämästään ”kaiken Venäjään liittyvän”.
– Ehkä se kuulostaa suomalaisen korviin, no, ehkei miltään, mutta minun korvissani se särähtää. Ettei tässä vaan käy niin, että luullaan tehtävän hyvää mutta tullaankin edistäneeksi vihamielistä kulttuuria venäläisiä kohtaan, Valkama sanoo.
Hän toivoo, että asioista viestittäessä oltaisiin tarkkana, myös muualla kuin koulussa ja sosiaalisessa mediassa.
– Onhan se todella törkeää, että ry-alkuista sanaa käytetään lehden otsikossa. Se tuntuu yhtä loukkaavalta kuin n-sanan käyttö.
Monilla venäläisillä on sukulaisia Ukrainassa ja päinvastoin. On paljon ihmisiä, joilla on läheiset välit molempiin kansoihin, Valkama sanoo.
– Minulla on tuttuja Venäjällä, eikä yksikään heistä halua sotaa. Myös Venäjällä on paljon ihmisiä kaduilla vastustamassa sotaa.
Vantaan venäläisen klubi ry:n puheenjohtaja Svetlana Tchistiakova ei ota kantaa siihen, ovatko asenteet venäläisiä kohtaan muuttuneet Ukrainan sodan alettua.
Tchistiakova korostaa, että klubi auttaa parhaillaan Suomeen Ukrainasta tulleita turvapaikanhakijoita.
– Olemme saaneet yhteydenottoja maanantaista alkaen. Autamme ihmisiä erilaisten palveluiden äärelle, ja avustamme hakemusten tekemisessä.
Tchistiakova kertoo, että apua tarvitaan muun muassa perheen yhdistämiseen liittyvissä asioissa.