Polttoaineiden hinnat ovat nyt historiallisen korkeita ja etenkin diesel noussut ennen näkemättömiin lukemiin – monella asemalla jopa bensan ohitse.
– Tilanne alkaa olla kestämätön, Autoliiton viestintäpäällikkö Jukka Tolvanen sanoo Keski-Uusimaalle.
Hinnat ovat nousseet eri puolilla Suomea niin paljon, että se vaikuttaa jo ihmisten työssäkäyntiin ja toimeentuloon.
– Äskettäin eräs yrittäjä kertoi, että häneltä on mennyt kaksi keikkaa ohi suun, koska niiden vastaanottaminen ei ollut kannattavaa. Eihän tämä näin voi mennä, ettei ihmisillä ole varaa tehdä töitä!
Liiton mukaan hallituksen parhaillaan suunnittelemien "monimutkaisten ja epätasaisesti jakautuvien" tukien sijaan polttoaineiden hintojen pitäisi alentaa niiden verotusta keventämällä.
– Se olisi yksinkertaisin ja oikeudenmukaisin tapa, jonka hyödyt sataisivat kaikkien autoja käyttävien laariin.
Öljy on kallistunut, mutta silti valtaosa polttoaineiden hinnoista muodostuu veroista.