Ruoan hinta tulee nousemaan Suomessa merkittävästi Ukrainan sodan seurauksena, sanoo Luonnonvarakeskuksen tutkimuspäällikkö Hanna Karikallio MTV Uutisten haastattelussa.
Karikallio perustelee syytä sillä, että Ukraina ja Venäjä ovat suuria viljantoimittajia.
– Me ennustimme tammikuussa, että elintarvikkeiden hinnat nousevat Suomessa 2,5 prosenttia, mutta kyllä tämän ennusteen joutuu vähintään tuplaamaan. Ehkä enemmänkin, Hanna Karikallio kertoo.
Myllyn Paras -yhtiön toimitusjohtaja Miska Kuusela on samalla linjalla arviossaan.
– Taloudelliset tutkimuslaitokset ennustivat, että ruoan hinta nousee 1,8 prosenttia. Sanoin jo tuolloin, että siinä on pilkku väärässä paikassa. Se varmasti edelleen pitää paikkansa, Kuusela toteaa MTV:lle.
Ukraina on merkittävä vehnän, ohran, maissin ja auringonkukkaöljyn viejä ja Venäjälläkin on tärkeä rooli maailman ruokamarkkinoilla.
Luonnonvarakeskuksen Karikallion mukaan on vaikea sanoa, mitä elintarvikkeita hintapaineet eivät koskisi.
– Lihan tuotantokustannukset ovat nousseet erityisen paljon energiakustannusten ja rehukustannusten myötä. Siellä on isot paineet. Maitotuotteilla on iso kysyntä globaalisti. Siellä tulee lisää paineita hinnannousuun, hän arvioi.