Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Terveyspalvelujohtaja kauhistui ministeriön päätöstä: näkee sen tarkoittavan käytännössä 64 miljoonan euron menoa – "RIP Kela-korvaukset"

Hyvinvointiala Hali ry:n terveyspalvelujohtaja Hanna-Maija Kause kauhistui hallituksen sote-ministerityöryhmän päätöstä: sosiaali- ja terveysministeriö tiedotti maanantaina, että yksityisen sairaanhoidon korvauksiin tehdään säästöt, joilla rahoitetaan vanhuspalveluja.

Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan ensi vuonna. Kause toteaa päätöksen tarkoittavan käytännössä sitä, että Kela-korvauksista leikataan ensi vuoden alusta 64 miljoonaa euroa.

Kause kommentoi asiaa osaltaan Twitterissä.

– Tarkoittaa suomeksi sitä, että Kela-korvauksista leikataan ensi vuoden alusta 64 miljoonaa euroa. Kun suun ja mielenterveys jäävät ulkopuolelle, säästö noin puolittaa lääkäripalveluiden korvauksen, mikäli se kohdennetaan juustohöylänä. RIP Kela-korvaukset.

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN johtaja Liisa Siika-aho vahvistaa Ilta-Sanomille, että Kela-korvauksista leikataan 64 miljoonaa euroa. Hallitus on linjannut Kela-korvausten leikkaamisesta vuonna 2020, joten niitä ei Siika-ahon mukaan käsitelty juurikaan parlamentaarisessa työryhmässä.

Uutista muokattu kello 15.08: Lisätty Liisa Siika-ahon kommentit.