Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Osa kansasta hamstraa nyt poikkeuksellisen isoja summia käteistä – K-U: Pankinjohtajalta muistutus riskeistä

Käteisnostojen määrä on Suomessa kasvanut viime viikkoina, kertoo Keski-Uusimaa.

Automatia Pankkiautomaatit Oy:n kotimaisten palvelujen johtaja Petteri Parviainen sanoo, että viikkojen 8–10 aikana tehty liki 20 prosenttia enemmän nostoja kuin samaan aikaan vuosi sitten.

– Mistään ihmeellisestä asiasta ei ole kyse, mutta ennakkoarvioihin nähden selvästi suurempaa kulutus on ollut, Parviainen kuvailee Keski-Uusimaalle.

Syitä käteisnostojen lisääntymiseen voi olla useita, kuten Ukrainan sota, koronarajoitusten poistuminen tai hiihtolomasesonki.

Nostomäärien kasvu on ollut tasaista koko maassa.

OP:n maksamisesta ja käteisestä vastaava johtaja Katariina Säntti kertoo K-U:lle, että käteisnostojen määrän lisääntyminen näkyy pienellä osalla asiakkaista tavallista isompina käteisnostoina konttorissa. Myös käteisnostojen määrät ovat jonkun verran lisääntyneet konttoreissa.

Osuuspankeissa käteistä nostaa 5 000 euroon saakka ilman etukäteistilausta.

Säntti arvioi, että muutokset selittyvät todennäköisimmin Ukrainan sodalla.

Hän rauhoittelee ihmisiä ja muistuttaa, että suurten käteismäärien säilyttäminen kotona voi olla riskialtista.

– Asiakkaan rahat ovat parhaassa turvassa pankissa tilillä, koska ne kuuluvat talletussuojan piiriin. Suuret käteismäärät ovat alttiita väärinkäytöksille eli niiden joutuminen ryöstön kohteeksi on todellinen riski, Säntti sanoo K-U:lle.

Säntin mukaan pankki on varautunut myös moniin erilaisiin maksukorttien häiriötilanteisiin. Tähän pankkeja velvoittaa laki.

Suomen Pankki tiedotti maaliskuun alkupuolella tehneensä lainsäädäntöaloitteen käteispalvelujen riittävän tason turvaamiseksi Suomessa.

Aloite koskee SP:n mukaan kaikkia käteisen käytön kannalta olennaisia palveluja.

– Siinä on huomioitu käteisen saatavuus, sen hyväksyttävyys maksuvälineenä ja mahdollisuus tallentaa käteistä, SP kertoi tiedotteessa.

Nykyinen sääntely ei SP:n mukaan riittävällä tavalla turvaa kaikkien käteispalvelujen toteutumista.