Vauhtia jopa 162 km/h, ja useita partioita perässä – kortiton päihtynyt kuski kaahasi matkustajia kyydissään Länsiväylällä ja Mankkaalla

Henkilöauton kuljettaja pakeni poliisia erittäin suurilla nopeuksilla ja aiheutti pakenemisen aikana useita vakavia vaaratilanteita, kertoo Länsi-Uudenmaan poliisi tiedotteessaan.

Liikennevalvonnan komisario Hannu Kontolan mukaan auto oli ajanut 162 kilometriä tunnissa Länsiväylää kohdassa, jossa oli nopeusrajoitus 80 kilometriä tunnissa.

Kun partio näytti auton kuljettajalle pysäytysmerkkiä, tämä lähti ajamaan poliisia karkuun.

− Pakenevan ajoneuvon seuraaminen tapahtui kokonaisuudessaan Espoon alueella, ja tilanteeseen osallistui useita poliisipartiota. Tilanne päättyi Mankkaalle, missä auton kuljettaja ajoi ulos tieltä. Auton kuljettajan epäillään ajaneen päihtyneenä ilman ajo-oikeutta. Kyydissä autossa oli useita matkustajia. Lisäksi autosta takavarikoitiin huumausaineita, Kontola kertoo.

Viikonlopun aikana tapahtui muitakin onnettomuuksia, jotka johtuivat kovista ylinopeuksista ja päihteistä.

Yhteensä viikonlopun aikana poliisi kirjasi yhdeksän törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista ja kuusi vakavaa piittaamattomuutta liikenneturvallisuutta kohtaan.

Komisario Kontola pitää viikonlopun tapahtumia erittäin huolestuttavana.

− Viikonlopun kelit olivat keväiset, ja tämä näkyi heti liikenteessä negatiivisella tavalla. Tämä on valitettavan tyypillinen ilmiö keväisin.

Kontola haluaa painottaa muutamaa asiaa kevään edetessä ylinopeuksiin liittyen.

Kuten poliisi juuri viime viikolla tiedotteessa muistutti, tiet ovat paikoittain huonossa kunnossa, ja lisäksi etenkin öisin tien pinnat muuttuvat jäisiksi. Nämä asiat yhdistettynä suuriin ylinopeuksiin ovat todella huono yhdistelmä.

− Seikka, jota monet eivät hurjastellessa ajattele, on se, mitä seurauksia teolla voi olla. Muut tiellä liikkujat joutuvat täysin tarpeettomaan vaaraan, eikä kuski kyytiläistensä kanssa ole itsekään turvassa.

– Sitäkin ehkä voisi kaasuttaessa miettiä, että tässä vaiheessa vuotta törkeään ylinopeuteen syyllistyneet tulevat saamaan ajokorttinsa takaisin aikaisintaan loppukesästä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut