Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Husin tuore toimitusjohtaja sanoo suorat sanat sote-rahoituksesta: "Riski on, että palvelut heikkenevät"

Sote: Uudellamaalla pohditaan nyt, miten hupenevia resursseja ja tehtäviä jaetaan jatkossa.

– Uudenmaan sosiaali- ja terveyspalveluihin tulee jatkossa vähemmän rahaa kuin ennen. Riski on, että palvelut heikkenevät, toteaa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) tuore toimitusjohtaja Matti Bergendahl, 55.

Arvion mukaan Uudenmaan sote-rahoitus pienenee nykyisestä noin 10 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.

Bergendahl sanoo, että vielä on liian aikaista arvioida, mikä on Husin osuus valtion Uudellemaalle antamasta rahoituksesta. Se tarkentuu paraikaa laadittavassa Husin, Uudenmaan neljän hyvinvointialueen ja Helsingin välisessä perussopimuksessa.

Lisäksi Bergendahl on toiveikas, ettei Uudenmaan kymmeneksen nykyistä pienempi sote-rahoitus ole vielä taputeltu.

– Rahoitus tarkentuu jatkuvasti ministeriössä. Myös ensi vuoden eduskuntavaalit voivat tuoda muutoksen seitsemän vuoden siirtymäajalle suunniteltuun rahoitukseen. Toivotaan, että järki voittaa, sillä Uudellamaallakin asiakkaat sairastavat.

Rahajaon ohella Hus, Helsinki ja neljä hyvinvointialuetta pohtivat, miten työnjako toteutetaan ensi vuoden alusta. Yksi haastava kysymys liittyy päivystyksiin.

– Päivystysten toiminnan kannalta keskeinen kysymys on, miten hyvinvointialueet ja Helsinki voivat osoittaa yleislääkäreitä päivystykseen.

Toinen seikka on se, että perusterveydenhuollosta ohjataan nykyisin liian herkästi potilaita kalliin erikoissairaanhoidon piiriin. Esimerkkinä Bergendahl mainitsee uusmaalaiset 13–16-vuotiaat nuoret, joista 9 prosenttia – siis lähes joka kymmenes – on Husin nuorisopsykiatrisen erikoissairaanhoidon piirissä. Luku kertoo paitsi huolestuttavaa tietoa nuorten mielenterveyden ongelmista, myös siitä, ettei perustason palveluja ole riittävästi tarjolla tai työnjako ei ole riittävän selkeää.

Husissa on noin 27 000 työntekijää, joista yli puolet on hoitohenkilöstöä. Hus, kuten muutkin hoitoalan työnantajat, kärsii laajasta henkilöstöpulasta.

– Raskasta kolmivuorotyötä osastoilla tekevän hoitohenkilöstön saatavuus on tosi vaikea, Bergendahl sanoo.

Toimitusjohtaja näkee Husin hoitajapulaan ainakin kaksi syytä: hoitajien eläköitymisen ja sen, että korona tarjosi hoitajille tilaisuuden siirtyä kuntiin kevyempiin tehtäviin esimerkiksi näytteenottoon, rokottamiseen ja jäljitystyöhön.

Hoitajien palkkatasoon tai Husin mahdollisuuteen tarjota erilaisia palkkakannustimia Bergendahl ei ota kantaa, sillä palkkatasoa ratkotaan tänä keväänä työmarkkinaneuvotteluissa.

– Hus ei ole osapuoli neuvotteluissa, Bergendahl tähdentää.