Lehdet: Antti Rinne paljastaa, miten päätyi hakemaan Lohjan kaupunginjohtajaksi

Lohjan kaupunginjohtajan paikkaa hakeva eduskunnan varapuhemies Antti Rinne (sd.) sanoo, ettei uuden työn hakeminen ollut alun perin hänen suunnitelmissaan.

Rinne sanoo Keski-Uusimaalle ja Mäntsälän Uutisille, ettei ajatus ollut myöskään täysin hänen omansa.

– Headhunter otti yhteyttä ja harkinnan jälkeen päätin hakea, Rinne kertoo sähköpostitse.

Lohjalla on ollut apuna kaupunginjohtajan rekrytoinnissa headhuntingyhtiö InHunt Group Oy.

Rinteen päätös hakea paikkaa on herättänyt kysymyksiä, sillä jos valinta kohdistuu häneen, nousee Rinteen tilalle eduskuntaan hänen kummipoikansa Joona Räsänen (sd.).

Eduskuntavaaleissa varasijalle jäänyt Räsänen toimii tällä hetkellä Lohjan kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.

Tämä ei tarkoita, että minulla olisi halu jättää valtakunnan politiikka.

Antti Rinne

Räsänen on ilmoittanut vetäytyvänsä pois Lohjan johtajavalintaprosessista.

Rinne itse on ollut hetken Lohjan kaupunginvaltuustossa 80-luvun lopulla. Rinteen mukaan kiinnostus Lohjan johtajan virkaan ei kuitenkaan liity pelkästään hänen taustaansa.

– Kuntakenttä on isossa murroksessa. Olen itse ollut tuota muutosprosessia eri tehtävissä valtiotasolla käynnistämässä. Tästä kiinnostus juuri tähän tehtävään kysyttäessä, Rinne perustelee sähköpostitse K-U:lle ja MU:lle.

Rinteen mukaan haku ei myöskään tarkoita, että into valtakunnan politiikkaan olisi kadonnut.

.– Tämä haku ei tarkoita, että minulla olisi yleisesti halua jättää valtakunnan politiikka.

Lohjan kaupungin valintatyöryhmä valitsee haastatteluihin puolenkymmentä hakijaa 23. maaliskuuta pidettävässä kokouksessa.

Haastattelut järjestetään 28. maaliskuuta, minkä jälkeen järjestetään osalle vielä soveltuvuustestit.

Valtuusto päättänee kaupunginjohtajasta toukokuussa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut