Viroon saapuvia ukrainalaispakolaisia on tarkoitus majoittaa tilapäisesti risteilyalukselle, koska tarjolla ei ole tarpeeksi lyhytaikaista majoituskapasiteettia. Asiasta kertoi Viron yleisradio. Suomessa siitä kertoo Tallinna24-sivusto.
Viron sosiaalivakuutuslautakunta on pyytänyt tarjouksen majoituksen järjestämisestä risteilyaluksella.
– Tiistaina (22. maaliskuuta) selviää, solmitaanko varustamoiden kanssa sopimuksia ja sitten tiedotamme asiasta yleisölle. Emme voi tällä hetkellä antaa enempää lisätietoja, mutta riippuen siitä, mikä laiva on kyseessä, sinne mahtuu noin 2000–3000 henkilöä, Viron sosiaalivakuutuslautakunnan viestintäneuvoja Kristin Rammus kertoi.
Tallinkin toimitusjohtaja Paavo Nõgenen mukaan yritys on tehnyt tarjouksen ja ehdottanut siinä kahta eri kokoista alusta. Hän ei halunnut tarkentaa, mitkä alukset ovat mukana tarjouskilpailussa.
Viroon on saapunut Venäjän helmikuun lopulla Ukrainaan tekemän hyökkäyksen jälkeen jo yli 21 000 pakolaista. Heistä suurin osa majoittuu ystävien ja perheen luona, mutta yli 5 600 pakolaista on hakenut tilapäistä majoitusta Viron valtiolta.