Ukrainasta on tulossa Uudellemaalle noin 10 000 pakolaista, mutta määrä voi olla pian paljon suurempi, Vantaan kaupungin turvallisuuspäällikkö Markus Hammarström sanoo.
Hän puhui aiheesta Uudenmaan liiton Tulevaisuustutka-webinaarissa, jossa pohdittiin Ukrainan sodan vaikutuksia ja muuttuvaan tilanteeseen varautumista.
Suomeen kokonaisuudessaan odotetaan kymmeniä tuhansia pakolaisia, uutisoi Uusi Suomijo maaliskuun alussa sekä Yle viime lauantaina.
Maahanmuuttovirasto Migri on pyytänyt Vantaan kaupunkia löytämään 1 200 hätä- ja tilapäismajoituspaikkaa Ukrainasta tuleville pakolaisille.
– Selvitämme parhaillaan kaupungin hotellikapasiteetin tilannetta. Lisäksi olemme olleet yhteydessä suuriin vuokra-asuntoyhtiöihin ja käymme läpi Vantaan kaupungin omat tyhjänä olevat asunnot, joita on nyt noin 100–150. Vantaan evankelisluterilaiset seurakunnat ovat lupautuneet antamaan käyttöömme leirikeskustilojaan ja laitostyyppistä majoitusta löytyy Korson koulusta, turvallisuuspäällikkö Markus Hammarström kertoo.
– 1 200 majoituspaikkaa ei riitä, kun Ukrainan pakolaisten määrä kasvaa koko ajan, Hammarström sanoo.
– Määrän arvioimisen lisäksi on varautumisessa tilatarpeen laatu: pitkäaikainen vai lyhytaikainen, hän jatkaa.
Lentäen Suomeen saapuvien ukrainalaisten määrä on edelleen pieni. Valtaosa maahantulijoista saapuu Helsingin sataman kautta.
– Olemme kuitenkin lisänneet maahantuloneuvontaa Helsinki-Vantaan asemalla. Suurimmalla osalla tulijoista on jo paikka jonne mennä eli esimerkiksi sukulaisten luo. Murto-osa kaipaa tilapäistä hätätilamajoitusta, turvallisuuspäällikkö Hammarström sanoo.
– Tilanne on hyvin hallinnassa lentoasemalla, mutta kun tulijoiden määrä kasvaa, tulee tarve löytää siellä suurempi tila, mies uumoilee.